Nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Viren saa upean kunnianosoituksen 70-vuotissyntymäpäivänään
Myrskyläläinen juoksijalegenda Lasse Viren täyttää kunniakkaat 70 vuotta 22.7. Viren voitti kaksi olympiakultaa sekä vuonna 1972 että vuonna 1976.
Myrskylän kunta muistaa nelinkertaisen olympiavoittajansa menestyksekästä urheilijanuraa, pitkäaikaista toimintaa kunnanvaltuustonsa jäsenenä ja puheenjohtajana, kansanedustajana sekä arvostettuna kuntalaisena nimeämällä keskustan Kirkkojärven asemakaava-alueen rannassa kulkevan nykyisen Paattipolun Lassen raitiksi sankarin syntymäpäivänä.
Uudehkoa Kirkkojärven asemakaava-aluetta rantoineen tullaan lähivuosina merkittävästi kehittämään, jolloin nyt nimettäväksi esitettävän virkistyspolun käyttö yleistyy. Asemakaavaalueella ja rannassa myöhemmin alkavien kunnostustöiden yhteydessä raitille pystytetään nimiviitoitus. Raitille on asemakaavassa suunniteltu lisäksi muun muassa venepaikkoja, näköalalaitureita sekä yleistä sauna- ja kahvilatoimintaa.
Alkuperäisen ajatuksen muistamisesta esitti Myrskylän kunnanjohtaja Sam Vuorinen kunnanhallituksen kokouksessa 17.6.2019. Hallintosäännön mukaisesti kunnan tekninen lautakunta päätti asian lopulta juhannuksen jälkeen 25.6.2019.
Kunnassa ei aikaisemmin ole nimetty polkuja, katuja tai liikenneväyliä Lasse Virenin mukaan, pois lukien epävirallisesti Lassen poluksi vakiintunut nimitys tämän harjoitusmaastoista Laivakuopalla, Orimattilantien varressa.
Lähde: Myrskylän kunnan verkkosivut
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä