Taitouinnin SM-kilpailuissa tehtiin historiaa
Kuopion Niiralan uimahalli täyttyi värikkäistä ja säkenöivistä taitouimareista viikonloppuna. Suomenmestaruusmitalit jaettiin sekä nuorille että aikuisille. Cetus Espoo kahmi kultamitalit kaikissa lajeissa joihin osallistui, poikkeuksena junioreiden combossa tuli pronssia.
– Meillä oli ennätysmäärä osallistujia, 124 taitouimaria ja kolme seuraa ulkomailta, joten olemme erittäin hyvässä vauhdissa kasvun suhteen. Uskomme, että miesten osallistuminen tuo lisää harrastajia lajiin, koska nyt oli konkreettisesti nähtävissä, että mikään ei ole mahdotonta, tarvitaan vain hiukan rohkeutta, kertoo Anne Tuuli taitouinnin asiantuntijaryhmästä.
Byskovin veljekset tekivät taitouintihistoriaa
Ensimmäistä kertaa taitouintilajina oli mixed duet (sekapari) sekä sekajoukkue combo. Byskovin veljekset Jan, Jon ja Noa tekivät historiaa, sillä koskaan aiemmin eivät miehet ole uineet Suomen taitouintikilpailuissa. Myös Vandersin masters-uimarit osallistuivat ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin.
Lähde: Uimaliitto
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös