Futsalin maajoukkuepelaaja siirtyy liiganousijan riveihin
Kuva: Getty Images
Futsalin kokenut maajoukkuepelaaja Jarmo Junno (27) siirtyy kolminkertaisen Suomen mestarin Sievi FS:n rivestä sarjanousija Tornion Palloveikkojen rosteriin. Tornion Palloveikot tiedotti sopimuksesta perjantaina Facebook-sivuillaan.
Junno on yksi suomalaisen futsalin meritoituneimmista pelaajista, jonka palkintokaapissa on kolme perättäistä Suomen mestaruutta Sievi FS:n paidassa vuosilta 2014–17. Junno oli kaikilla kolmella mestaruuskaudella suuressa roolissa laukoen muun muassa finaalisarjoissa tärkeitä voitto-osumia. Lisäksi Nivalasta kotoisin olevalla Junnolla on SM-hopea kaudelta 2013–14 Oulun Tervarien riveissä.
Junno debytoi Suomen futsalmaajoukkueen ringissä 23-vuotiaana vuonna 2015, mistä asti hän on ollut maajoukkueen vakiokasvoja. Maaotteluita Junnolla on vyöllään epävirallisten tilastojen mukaan 35, joissa hän on laukonut 9 maalia.
Liiganousija Tornion Palloveikot on tiedottanut uutisoivansa lähipäivinä lisää pelaajasopimuksia. Merilappilaisseura nousi Futsal-Ykköseen keväällä 2018 ja Futsal-Liigaan suoraan keväällä 2019.
Seudulla on jo ennestään vahvat futsalperinteet, sillä FT Kemi-Tornio pelasi Liigassa yhdeksän kautta saavuttaen vuosina 1998–2003 kolme Suomen mestaruutta ja kaksi SM-hopeaa. Futsal-Liigassa on pelaa myös FC Kemi (vuodesta 2015 lähtien).
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä