Suomalaisgolfari romahti Prahassa: Kahteen edelliseen päivään nähden kymmenen lyöntiä heikompi tulos – ”Tänään peli oli ihan kuraa”
Kuva: Getty Images
Mikko Korhonen ei yltänyt toivomaansa suoritukseen Prahassa käydyn European Tourin -kilpailun neljännellä kierroksella. Käteen jäi kahteen edelliseen päivään nähden kymmenen lyöntiä heikompi tulos, 77, ja hän putosi top 10:stä jaetulle 39. sijalle.
Korhonen teki ensimmäisen birdiensä toisella reiällä, mutta se ei käynnistänyt samanlaista onnistumisten putkea kuin lauantain kierroksen alussa. Etuysin päätteeksi tullut birdie kuitenkin paikkaili aiemmin ulosmenossa tullutta kahta bogia.
Albatross Golf Resortin kentän rei’illä 10–18 kolme päivää virheettömästi esiintynyt Korhonen ei saanut viimeisellä kierroksella otetta takaysistä. Hän pelasi reiät 11–12 yhteensä kolme yli ja teki sisääntulon toisen tuplabogeyn 16. reiällä.
Päivän kolmas birdie näki päivänvalon toiseksi viimeisellä, kunnes virheiden sävyttämä kierros päättyi 18. reiän bogey-tulokseen.
– Ihan ok-kisa oli. Pari kolme hyvää rundia, mutta tänään oli ihan kuraa – minkäs teet. Mutta paras suoritus kautta aikojen täällä Tsekissä, kokonaistulokseen 281 (-7) päätynyt Korhonen sanoi.
Vaikka kärjelle 12 lyöntiä hävinneellä Korhosella oli finaalikierroksen alla toisenlaiset tavoitteet, ei hän lopulta ollut kovin pahoillaan kilpailun lopputulemasta.
– Oikeastaan jäi pelkkää hyvää mieleen: löin hyvin ja puttasin pääosin hyvin. Tänään oli kova tuuli, ja siihen en vain päässyt sisään.
Korhonen on osallistunut jokaiseen kuuteen Prahassa pelattuun ET-kilpailuun. Aiemmin jatkopaikka oli irronnut vain vuoden 2016 kisassa, jossa hän oli 62:s. Parannusta tuli siis tällä viikolla reilusti.
Helsinkiläinen jättää ensi torstaina Göteborgissa käynnistyvän Scandinavian Invitation -kilpailun väliin, mutta osallistuu seuraavalla viikolla Sveitsin Crans Montanassa pelattavaan European Mastersiin.
Kim Koivu (-12) oli Czech Mastersin paras suomalainen 11. sijallaan. Tapio Pulkkanen (-7) jakoi Korhosen kanssa 39. sijaa ja Kalle Samooja (-5) oli 51:s.
Kilpailun voitti Thomas Pieters (-19). Ykköstila oli belgialaiselle uran neljäs European Tourilla.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista