Big airin maailmancup jatkuu Italiassa – ”Tämä on arvokasta nuorelle miehelle”
Lauantaina kisataan Italian Modenassa kauden toinen big airin maailmancupin kilpailu.
Suomalaisittain hienosti menneen Uuden-Seelannin maailmancupin kilpailun jälkeen tositoimet jatkuvat Italian Modenasta. Kilpailuun ottavat osaa viime kisan pronssimitalisti Kalle Järvilehdon lisäksi kahdeksanneksi Cardronassa sijoittunut Carola Niemelä, niukasti finaalin ulkopuolelle jäänyt Mikko Rehnberg sekä kisakautensa avaava Joonas Bergman. Uudessa-Seelannissa kultaa ottanut Enni Rukajärvi ei osallistu Modenan kilpailuun, ja Rene Rinnekangas on poissa kisasta nilkkavamman vuoksi.
– Kiva päästä näkemään telinekauden avausta. Renen loukkaantuminen tietysti harmittaa, mutta onneksi sieltä saatiin Joonas paikkaamaan, ja hän saa hyvää kokemusta tämän kisan myötä. Tämä on arvokasta nuorelle miehelle, kun ura on vasta alussa, päävalmentaja Antti Koskinen kertoo.
Modenaan on osallistumassa suuri joukko laskijoita olympiavoittajia myöten, joten siellä päästään todella näkemään kauden taso.
– Tosi kovaa kisaa odotan heti alkukauteen, ja miltä kilpailijoiden edesottamukset ovat leireillä näyttäneet, niin yhä useampi on opetellut uusia temppuja ja taso noussut. Hyvä puoli on, että niin on meilläkin. Kalle ja Mikko ovat molemmat nyt sellaisia kundeja, että 1440 lähtee jokaiseen neljään suuntaan – ja se tuntuu olevan se taso missä kärjessä liikutaan. Voidaan jopa sanoa, että heillä on valinnanvaraa millä lähteä lähestymään. Carola lähtee nyt kisaan ainoana naisista, mutta hänkin on oppinut uuden 720:n. Uskon kyllä, että meillä porukka saa Modenassa hyvää jälkeä aikaiseksi. Hyvä fiilis on meidän laskijoiden tekemisestä ja laskemisesta.
Modenassa on kuitenkin onnistuttava täydellisesti alusta alkaen, jos mielii päästä pitkälle. Sen tiedostaa myös Koskinen:
– Karsinnoissa vedetään kaksi hyppyä, joista parempi jää voimaan, joten tarvitaan äärimmäisen hyvää onnistumista. Uskon, että meiltä löytyy iskukykyä, että finaaliin päästään ja siellä on mahdollisuudet mihin vain.
Lähde: Lumilautaliiton tiedote
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä