Fluoriyhdisteiden käyttökielto astuu voimaan suksivoiteissa – ”Emme voi olla reagoimatta tähän esimerkiksi ympäristöllisistä ja terveydellisistä syistä”
Kuva: Juha Tamminen
Fluoriyhdisteiden (C8) käyttö suksivoiteiden valmistuksessa kielletään EU:n alueella vuoden 2020 alusta alkaen. Kielto koskee myös kaikkia lumilajeja, joissa suksia tai lautoja voidellaan. Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS on tehnyt periaatepäätöksen kieltää ko. yhdisteet kilpailutoiminnassa, mutta kiellon tarkkaa toteutustapaa, -aikataulua sekä valvontaa valmistellaan vielä.
Perfluoratut alkyyliyhdisteet (PFAS-yhdisteet) ovat synteettisiä yhdisteitä, joissa hiilivetyketjun kaikki vetyatomit on korvattu fluorilla. PFAS-yhdisteet ovat ympäristölle ja terveydelle haitallisia, minkä vuoksi THL on määritellyt ne ympäristömyrkyiksi.
Suomen Hiihtoliitto on ryhtynyt toimenpiteisiin turvatakseen suksihuoltajien terveyden sekä estääkseen mahdolliset ympäristöhaitat voidejäämien ja -jätteiden osalta. Hiihtoliitto on tehnyt linjauksia ja niiden pohjalta antaa suosituksia niin nuorten kuin aikuistenkin suksihuoltoon ja sitä kautta voiteiden käyttöön.
Projektipäällikkö Teemu Lemmettylä toimii asiantuntijana ja osallistuu aktiivisesti Hiihtoliiton edustajana Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) aihetta koskevaan keskusteluun. Hiihtoliitto hakee myös muita yhteistyötahoja kootakseen kattavasti tietoa fluoriyhdisteistä, niiden vaikutuksista sekä voimaanastuvan kiellon vaikutuksista talviurheilun eri toimijoihin.
– Kokonaisuudessaan tässä on hyvistä asioista kyse, mutta myönnämme, että tämä vaikuttaa laajasti talviurheiluun. Olemme 30 vuotta toimineet fluorivoiteiden kanssa ja toimenpiteiden aikataulu täytyy sovittaa tähän raamiin. Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin ja jatkamme aktiivista yhteistyötä linjausten ja konkreettisten toimien suunnittelun eteen eri toimijoiden kanssa. Mukana ovat kilpailunjärjestäjät, huoltajat kuin myös voidevalmistajat, joiden kaupalliseen toimintaan tämä toki myös vaikuttaa, sanoo Lemmettylä.
Vastuullisuusnäkökulma fluorivoiteiden käyttökiellossa ulottuu moneen suuntaan.
– Emme voi olla reagoimatta tähän esimerkiksi ympäristöllisistä ja terveydellisistä syistä. Haluamme tarjota turvallisen harrastusympäristön tulevaisuuden lumilajien harrastajille. Mutta toisella puolella ovat myös voidevalmistajat, joiden toimintaan kieltotoimet osuvat, nostaa Lemmettylä.
Vuokatissa ensimmäinen fluorivapaa hiihtokilpailu
Ensimmäiset toimenpiteet fluorivapaiden kilpailujen järjestämiseksi on jo tehty. Vuokatissa järjestetään maastohiihdon yläkoululeirien yhteinen kilpailuviikonloppu 11.–12.1.2020. Kilpailut ovat ensimmäiset viralliset fluorittomat kilpailut sitten fluorivoiteiden tulon markkinoille. Ohjelmassa ovat skicross vapaalla hiihtotavalla sekä 5 ja 7,5 kilometrin yhteislähdöt perinteisellä hiihtotavalla. Fluoriton voitelu tapahtuu kisajärjestäjien puolesta valmentajien organisoimana ja se toteutetaan nestemäisillä voiteilla.
– Kokeilun tarkoituksena on edistää hiihtokilpailujen voitelun helppoutta ja fluorittomien kilpailujen järjestämistä. Samalla halutaan vaikuttaa osallistujien asenteisiin ja jakaa tietoa erilaisista tavoista voidella suksia sekä kerätä kokemuksia ja palautetta fluorittomien kilpailujen järjestämisestä. Seuroja kannustetaan rohkeasti kokeilemaan fluorittomia kisoja kauden aikana, kertoo pilottikilpailusta maastohiihdon lajipäällikkö Eero Hietanen Hiihtoliitosta.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”