Suomalainen Elias Syrjä pääsee mukaan himoittuun X Games -tapahtumaan: ”Onhan tämä sika kova juttu”
Coloradossa, Aspenissa arvostettu talviextremelajien X Games -tapahtuma kilpaillaan jälleen 23.-26.1. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1995 (ensimmäinen talvikilpailu vuonna 1997) ja on yksi halutuimmista urheilutapahtumista, joihin extremeurheilijat tähtäävät. Tapahtumaan kutsutaan vain kourallinen lajien edustajia ja on monelle urheilijalle uran kohokohdista päästä kilpailemaan maineikkaaseen urheilutapahtumaan.
Tänä vuonna freeskilaskija Elias Syrjä ei ollut uskoa silmiään saadessaan kutsun nimenomaisesti Coloradon Aspenissa kilpailatavaan X Games -tapahtumaan. Syrjältä löytyy jo yksi X Games -kokemus vuodelta 2018 Norjassa järjestetyssä vastaavassa Oslon kilpailutapahtumasta. Kuitenkin kutsu Aspenissa järjestettävään tapahtumaan löi nuoren freeskilaskijan ällikällä.
– Kutsu Norjan X Games -kilpailuun oli jo iso juttu henkilökohtaisesti mutta kyllä tämä Aspenin kilpailu on kaikille se, johon unelmoi pääsevänsä. Onhan tämä sika kova juttu ja hullua ajatella, että kohta itsekin olen siellä, sanoo Syrjä.
Vaikka X Games -tapahtumia järjestetään jo ympäri maailman ja pääseminen kilpailijaksi tapahtumaan on haastavaa kaikkialla, on Aspenin tapahtuma vertaansa vailla. Salaisuus tapahtuman suureen arvostukseen piilee sen pitkässä historiassa extremelajien edelläkävijänä, jossa kilpailevat vain lajinsa parhaat koko maailmasta.
– Uskon, että kilpailu on arvostettu siksi, että on ensimmäisiä extremelajien kilpailuita, joita on järjestetty. Itse muistan myös nähneeni ensimmäiset kisaruni -videot kyseisestä tapahtumasta lajin parista, joita junnuna katselin kun aloitin itse laskemisen.
Syrjä on laskenut huimaa kautta big airin maailmancupissa. Tällä hetkellä kokonaispisteissä freeskilaskija on sijalla 5. Viimeinen big airin maailmancupin osakilpailu käydään 29.2. Tsekeissä.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä