Suomalaislaskijalle unelmien täyttymys X Gamesissä – ”Oli kyllä ihan hullu kilpailu ja nähtiin ihan sairaita juttuja”
Miesten Big Airin finaali X Games -kutsukilpailussa oli odotetustikin freeskilaskijoiden hyppyspektaakkeli, jossa nähtiin ennennäkemättömiä ja ainutlaatuisia hyppyjä eikä yleisö, tai itse laskijat jääneet kylmäksi huiman iltakilpailun myötä Coloradon osavaltion Aspenissa perjantaina.
Elias Syrjä taituroi seitsemänneksi uransa toisessa X Games -kutsukilpailussa. Ensimmäistä kertaa extremelajien tunnetuimmassa ja arvostetuimmassa kilpailussa Coloradon Aspenissa edustaneelle Syrjälle kilpailu oli unelmien täyttymys.
– Oli kyllä ihan hullu kilpailu ja nähtiin ihan sairaita juttuja. Itsellä epäonnistui ensimmäisen hypyn ländäys, mikä sitten rokotti kunnolla ja kun täällä kisassa ole oikein mitään varaa epäonnistumisiin. Harlaut taisi ländätä kaikki hyppynsä. Iltafinaali oli kyllä mahtava kokemus, enkä oikein muuta olisi voinut tässä kohtaa toivoa, summaa Syrjä tunnelmia Aspenista.
Kilpailun voittoon, uransa kahdenteentoista X Games -mitaliin ja seitsemänteen kultamitaliin, taituroi Ruotsin Henrik Harlaut, joka voitollaan sinetöi samalla nimiinsä palkituimman X-Games -kilpailijan tittelin. Toiselle sijalle Norjan Birk Ruud ja kolmanneksi Sveitsin Andri Ragettli.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä