Jimi Salonen seitsemäs legendaarisessa Deer Valleyn kilpailussa
Kauden odotetuin osakilpailuviikonloppu käynnistyi varhain Suomen aikaa rapakon toisella puolella, Yhdysvaltain Deer Valleyn legendaarisessa kumpareikossa yksilökumparekilpailulla. Kilpailussa nähtiin kolmen suomalaisen sijaan kaksi, Jimi Salonen ja Topi Kanninen. Jussi Penttala loukkaantui lievästi edellisenä päivänä harjoituksissa ja estyi osallistumasta kilpailuun.
Deer Valleyn kumpareikko lukeutuu Salosen lempirinteisiin ja näin ollen myös sen mukaista tekemistä nähtiin jo harjoituksissa ja kilpailuun lähdettiin ainoastaan mitalijahtiin. Lopputuloksena kilpailun 7.sija, mikä ei kuitenkaan komeasta sijoituksesta huolimatta miellyttänyt kumparelaskijaa. Kanninen oli kilpailun 38:s.
– Ei ollut niin hyvä lasku kuin harjoituksissa, en kyllä ole tyytyväinen seitsemänteen sijaan, se jäi kyllä kaivamaan, summaa Salonen.
Salosen mukaan ratkaisu seuraavana kilpailtavaan parikumparekilpailuun on selkeä, jotta voidaan olla podiumilla.
– Täytyy laskea paremmin, täräyttää Salonen.
Päävalmentaja Eemeli Kallas näkee syy-seurausuhteen hyvin menneeseen suoritukseen aamupalapöydästä.
– Eilen jätkät unohtivat syödä pekonia aamupalaksi. Treeneissä ei onnistunut kellään ja Jussille kaiken kukkuraksi harmillinen loukkaantuminen, mikä vie arviolta viikon pari toipumiseen. Tänään syötiin aamulla pekonia, niin heti Jimillä todella vahvaa laskemista alkukilpailussa ja finaalien harjoituksissa. Finaalilaskuun ei ihan osunut laskun rytmi kohdalleen mistä rankaistiin todella paljon verrattuna yleiseen tuomarilinjaan. Palkintopallille on tähtäin ja sitä kohti mennään. Taso pitää vaan nostaa pykälää korkeammalle, ettei kisojen jälkeen tarvitse jossitella. Topilla hyvää yritystä, mutta pieniä virheitä liikaa. Tasaisessa kisassa sijoitus putosi niiden johdosta sijalle 38. Huomenna isketään parikumpareiden kimppuun.
Yksilökumpareiden voittoon Japanin Ikuma Horishima 89.17, Kanadan Mikael Kingsbury (-1.80), Ruotsin Felix Elofsson (-7.99)
Huomenna, 08.02. Deer Valleyssa vuorossa parikumpareiden osakilpailu.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä