Uskomatonta historiaa! – Suomalaisilla kaksoisjohto golfin Euroopan kiertueella ennen viimeistä päivää
Kuva: Getty Images
Lauantaina tehtiin suomalaista golfhistoriaa, kun Mikko Korhonen ja Sami Välimäki nousivat jakamaan johtoa golfin Euroopan kiertueen Oman Open -kilpailussa ennen sunnuntaina pelattavaa kilpailun viimeistä kierrosta. Heidän yhteistuloksensa on 11 alle parin.
Yksin suomalaiset eivät kärkisijaa hallussaan pidä, vaan heidän rinnallaan ovat Callum Shinkwin, Brandon Stone, Joost Luiten ja Rasmus Hojgaard.
Vain kolmen lyönnin päässä kärkikuusikosta on lisäksi viisi muuta pelaajaa, myös sijalla 11 tuloksella -8 oleva Kalle Samooja, joten voittokamppailuun lähdetään sunnuntaina äärimmäisen tasaisesta tilanteesta.
Suomalaiskolmikosta kokenein, Euroopan kiertueella kahdesti voittanut Korhonen, nousi kärkipaikalle pelaamalla lauantaina tuloksen 65 (-7). Parempaan kierrostulokseen pystyi kilpailun kolmannella kierroksella ainoastaan Välimäki (64/-8).
Korhosen tuloskortista löytyi 11 paria ja seitsemän birdieä, eli yhdelläkään reiällä hän ei tehnyt paria korkeampaa tulosta.
– Oikein hyvä kierros tänäänkin. Ei mitään ongelmia oikeastaan, löin hyvin koko päivän ja puttaaminen oli myös hyvää, Korhonen kertoo tiedotteessaan.
– Tasainen paketti näyttää olevan kärjessä, paljon jätkiä samoissa tuloksissa. Keskitytään omiin hommiin huomenna, Korhonen suunnittelee.
Kilpailussa jaetaan palkintorahaa noin 1,59 miljoonaa euroa. Voittaja kuittaa noin 256 000 euroa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään