Supervakuutus pelastaa Wimbledonin taloudellisesti – 130 miljoonaa korvauksena turnauksena peruuntumisesta
Wimbledonin perinteikäs tenniksen Grand Slam -turnaus peruuntuu tältä kesältä koronapandemian takia. Turnausjärjestäjät voivat kuitenkin onnitella varautumisesta ennakkoon, sillä Wimbledonilla on varsin harvinainen vakuutus turvanaan.
Wimbledonin turnaus on vakuutettu peruuntumisen varalta ja tällainen – ei sinällään tavaton – vakuutus on jo itsessään kallis. Turnauksen vakuutusehdoissa mainitaan kuitenkin erikseen myös pandemia ja tällaisella vakuutuksella on asiantuntijoiden mukaan hintaa vielä enemmän.
Acton Networkin urheiluanalyytikko Darren Rovellin mukaan pandemiavakuutus on maksanut vuositasolla lähes kaksi miljoonaa euroa. Vakuutus on otettu vuoden 2003 sars-epidemian jälkeen, joten melkoisen pitkän pennin Wimbledon on ehtinyt maksaa.
Nyt sijoitus kuitenkin maksaa itseään takaisin, sillä vakuutuskorvaus tulee olemaan Rovellin arvion mukaan noin 130 miljoonaa euroa.
– Olemme aina yrittäneet hankkia parhaan saatavilla olevan vakuutusturvan, Wimbledonin tiedottaja luonnehti Aftonbladetin mukaan.
Vastaavaa vakuutusta ei tiettävästi ole millään muulla tennisturnauksella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla