Tour de Francen peruminen olisi 200 miljoonan tappio – kisan ajamisella ”suurin mahdollinen merkitys”
Kuva: Getty Images
Kesän 2020 urheilutapahtumia on peruttu jo melkoinen tukku ja suuriakin tapahtumia on siirretty vuodella eteenpäin – kuten olympialaiset ja jalkapallon EM-lopputurnaus. Kaikkia isoja tapahtumia ei kuitenkaan voi siirtää.
Yksi tällainen on jokavuotinen maailman tunnetuimpiin ja legendaarisimpiin kuuluva pyöräilyn Tour de France. Tämän vuoden kisan on määrä alkaa 27. kesäkuuta Nizzasta, mutta yhä harvempi uskoo näin käyvän.
Kyse on kuitenkin paljon enemmästä kuin vain pyöräilykilpailusta. Ranskalle Tour de France on osa kansallista kulttuuriperintöä.
– Tourin ajamisella on suurin mahdollinen merkitys, kuvaili Ranskan urheiluministeri Roxana Maracineanu jo aiemmin.
Kilpailun järjestäjä ASO:n tappioiden peruuntuneesta kisasta arvioidaan nousevan jopa 200 miljoonaan euroon. Ranskan valtio on väläytellyt jo tuen mahdollisuutta, mutta virallista tietoa asiasta ei ole.
Tour de Francen kohdalla toivonkipinä tuikkii kuitenkin vielä, sillä lopullista päätöstä voidaan venyttää pidemmälle kuin vaikkapa olympialaisten kohdalla.
– Ympäriajon peruminen on toki helpompaa, kun olympialaisissa on 11 000 osallistujaa. Minä odottaisin vielä miten tilanne kehittyy. Me kaikki harjoittelemme ja minulle riittäisi, vaikka peruminen tulisi kaksi viikkoa ennen starttia, ammattipyöräilijä Roger Kluge sanoi SportBildille.
– Näen kuitenkin mahdollisuudet ajaa Tour hyvin pieninä. Perusasiat eivät ehdi kuntoon siihen mennessä. En usko, että kahdessa kuukaudessa muuttuu niin paljon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!