Mike Tysonille jo ensimmäinen konkreettinen tarjous – miljoona dollaria paluuottelusta Australiassa
Kuva: Getty Images
Mike Tyson harjoittelee. Kyllä. Mike Tyson palaa nyrkkeilykehään. Kenties – tai ehkä jo luultavasti. Paljon on nähty ja paljon on puhuttu, mutta nyt promoottori Brian Amatruda kertoo tehneensä Tysonille konkreettisen tarjouksen paluusta ja ottelusta Melbournessa.
Amatruda vakuuttaa, että tarjous on tehty täysin tosimielellä.
– Järjestäisin sen [ottelun] Melbourne Arenalla, johon saisimme yli 10 000 katsojaa tai jopa Princes Parkilla, jossa 30 000 näki Jeff Fenechin ja Azumah Nelsonin kohtaamisen, Amatruda kertoi SunSportsin mukaan.
Yhtenä mahdollisena vastustajana mainittiin uusiseelantilaislegenda Sonny Bill Williams, mutta nimiä on muitakin.
– Tyson voi olla 53-vuotias, mutta hän on edelleen valtava nimi ja kuka tahansa ottaisi kiinni mahdollisuudesta päästä kehään hänen kanssaan. Se olisi valtavaa.
Ihan lähiaikoina ottelu ei kuitenkaan ole missään nimessä toteutumassa.
– Meidän pitäisi joka tapauksessa odottaa koronarajoitusten poistumista tietenkin, joten ottelu ei luultavasti järjestyisi ennen ensi vuoden alkua – kunhan vain saamme viisumit kuntoon.
Tysonin paluuottelu kiinnostaa muitakin ja ainakin Torontossa, Kanadassa kiinnostus on SunSportin mukaan todella suurta.
LUE MYÖS:
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Uskomaton suomalaishetki MM-kisoissa – pitkän odotuksen jälkeen kultaa!
- Fifan huipulla muhii jättikohu – Gianni Infantinon rahavirroista vakavia väitteitä
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Silja Kosonen joutuu maahan, jossa ei voi olla oma itsensä
- Mullistaako tämä superpuku yleisurheilun? Uusi keksintö kuohuttaa urheilumaailmaa
- Emma Tainio: uusi aluevaltaus!
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Erik Kulstad paljasti Suvi Minkkisen hurjan muutoksen – tekniikassa oli isoja puutteita
- Nuorten maailmanmestari – seuraava suomalainen olympiavoittaja?