Ruotsalaispainija Jenny Fransson antoi helmikuussa positiivisen dopingnäytteen. Näyte sisälsi metyylitestosteronia, joka on listattu urheilussa kiellettyjen aineiden listalle anabolisena steroidina.

Fransson on vakuutellut syyttömyyttään alusta lähtien ja nyt hän on saanut tuekseen myös tunnetun fyysikon Mats Larssonin, joka on vakuuttunut Franssonin syyttömyydestä.

– Jos pystytään todistamaan, että laboratorio on poikennut kansainvälisistä standardeista ja tämä on johtanut positiiviseen tulokseen, silloin laboratoriodatan voi haastaa, Larsson pohtii ruotsalaislehti Expressenille.

Miehen toisena teoriana Franssonin normaali steroiditaso on niin matala, että hän voi saada steroideja lähteestä, jota ei vielä tunneta.

– Minulla on ystävä ja kolleega Ukrainassa, naispuolinen kemisti, joka on alkanut tutkia steroidien eri lähteitä. Hän on löytänyt kiinalaisia artikkeleita, joiden mukaan synteettisiä steroideja saattaa olla kalassa ja vedessä. Yritämme nyt tutkia tätä asiaa, Larsson toteaa.

32-vuotias Fransson on saavuttanut urallaan muun muassa olympiapronssia, MM-kultaa ja EM-kultaa. Hän on kisannut painoluokissa 70 kilon molemmin puolin.