Juoksutähti joutui pahoittelemaan käytöstään – taustalla tunteikas paluu
Keely Hodgkinsonin ilta ei mennyt aivan niin hallitusti kuin 800 metrin kilpailu olisi antanut odottaa. Daily Starin mukaan brittiläinen yleisurheilutähti kiroili BBC haastattelussa Budapestissa Ultimate Championship -kilpailun jälkeen, minkä seurauksena myös BBC joutui pahoittelemaan tilannetta.
Hodgkinson oli juuri juossut naisten 800 metrillä toiseksi. Tulos oli pettymys vain sijoituksen osalta – itse suoritukseen 24-vuotias britti oli tyytyväinen.
Hän oli nimittäin vasta palannut takareisivamman jälkeen kilpailuihin. Vamman vuoksi Hodgkinsonilta jäi aiemmin väliin muun muassa Timanttiliigan finaalikilpailu.
– Olin todella lähellä voittaa ja tein parhaani, mutta olen ylpeä siitä, miten kaikki meni Hodgkinson kuvaili kisan jälkeen.
Budapestin kilpailussa oli kuitenkin pelissä myös huomattava rahapalkinto. Toiseksi jääminen tarkoitti, että Hodgkinsonilta meni sivu suun yli 100 000 euron potti.
Se ei kuitenkaan vienyt iloa paluusta. Hodgkinson kertoi tehneensä valtavasti töitä päästäkseen jälleen kilpailukuntoon ja osallistuneensa Ultimate Championshipiin vasta viime hetkellä päätetyllä tavalla.
Haastattelun tunnelma muuttui, kun BBC toimittaja kysyi Hodgkinsonilta hänen valmistautumisestaan kilpailuun. Vastauksena tuli kirosana, joka kuitenkin ehdittiin vaimentaa ennen kuin se päätyi lähetykseen.
Haastattelu ei ollut suorassa lähetyksessä, joten BBC pystyi poistamaan kirosanan äänestä.
Hodgkinson tajusi itsekin nopeasti, että sanavalinta ei ollut kaikkein onnistunein.
– Pahoittelut kielenkäytöstäni! Olen tehnyt tosi paljon töitä ja testannut kestävyyttä harjoitus harjoitukselta. Päätin osallistua tähän kisaan vasta viikko sitten. Tämä kausi on ollut turhauttava, mutta kauden lopussa olen maailman toiseksi nopein. En voi moittia itseäni hirveästi sellaisesta suorituksesta, Hodgkinson jatkoi.
Myös haastattelija reagoi tilanteeseen ja pahoitteli Hodgkinsonin kiroilua kysymystensä lomassa. Samalla hän muistutti, että tunteet olivat tilanteessa pinnassa.
Hodgkinson vaikutti haastattelun lopussa selvästi nolostuneelta. Hän peitti kädellään suunsa ja pyysi vielä kerran anteeksi.
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Jaromir Jagr julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – mukana Aleksander Barkov naisystävänsä kanssa