Kehätytöstä kohti golfin huippua – Bella Angel kohahduttaa pelillään ja etenkin ulkonäöllään
Kuva: Getty Images
Brittiläinen Bella Angel on nousemassa kohisten golfkenttien puhutuimpien hahmojen joukkoon. Vasta 22-vuotias Angel voitti ensimmäisen turnauksensa viime vuonna Abu Dhabissa, mutta toistaiseksi enemmän huomiota on herättänyt ulkonäkö ja Angel on jo nimetty ”uudeksi Paige Spiranaciksi”.
Sosiaalisessa mediassa Angelilla on jo kuusinumeroinen luku seuraajia ja sitä kautta hän myös kertoo kuulumisiaan koronakaranteenin aiheuttaman pakkotauon jälkeen.
– Takaisin swingin pariin, se on löytymässä ja on hauskaa päästä taas harjoittelemaan. En pane liikaa painetta itselleni täydellisten lyöntien suhteen ja pyrin vain löytämään tempoa, Angel kirjoitti Instagramissa lyhyen videon oheen.
Angelin golfvaatetus pitää sisällään yleensä lyhyet, tiukat shortsit tai minihameen. Vastikään Loughbourough’n yliopistosta valmistunut Angel on viihtynyt opiskeluaikanaan toisenkin lajin parissa ja vielä niukemmissa vaatteissa. Hän toimi nyrkkeilyssä eränumeroa kantavana kehätyttönä.
– Lahjakkuuteni ulottuu myös juoksemiseen ja kyltin ylhäällä pitämiseen yhtä aikaa, Angel heitti taannoin.
(Jos video ei näy, klikkaa tästä)
(Jos video ei näy, klikkaa tästä)
LUE MYÖS:
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen