Ella Junnila voitti korkeushypyn ylitettyään 186. Koleassa 12-13 asteen säässä suurin haaste kilpailun aikana oli Junnilan mukaan lämpimänä pysyminen. Se näkyi myös korkeudessa 179, joka meni vasta kolmannella yrityksellä. Voittokorkeuden 186 hän ylitti ensimmäisellään, jonka jälkeen hän yritti kolmesti korkeudesta 191.

– Se oli sellainen hyvä, rento perussuoritus, Junnila sanoi.

Junnilan toiveissa oli kokeilla Tampereella pitkää vauhtia, mutta se ei toteutunut, osin kolean kelin takia.

– Toiveena oli hypätä pitkällä vauhdilla, muttei saatu pitkän vauhdin harjoituksia ennen kilpailua, Junnila sanoi.

Junnilan tavoitteena on parantaa Suomen ennätystä, jota hän on kauden mittaan jo kertaalleen yrittänyt ja sitä ajatellen kaikki on hänen mukaansa kunnossa.

– Fyysinen kunto on hyvä, kyllä ne tulokset sieltä tulevat, Junnila totesi.

Toisen sijan jakoivat Linda Sandblom ja Sini Lällä, Jessica Kähärä oli neljäs ja Elin Pajunen viides. He kaikki ylittivät 175.

Lähde: Urheiluliitto