Kuka Ville Leino? Amerikkalaistähti tienaa uskomattoman sopimuksen vuoksi yli miljoonan kaudessa 24 vuoden ajan – tekemättä yhtään mitään!
Kuva: Getty Images
Baseballin ex-tähti Bobby Bonilla sai jälleen keskiviikkona vuosittaisen rahapalkkionsa entiseltä seuraltaan New York Metsiltä.
Vuodesta 2011 lähtien hänelle on tullut maksaa 1,19 miljoonaa dollaria heinäkuun 1. päivänä aina vuoteen 2035 saakka.
Vajaan kuuden miljoonan sijaan nykyään 57-vuotias Bonilla tienaakin yhteensä 29,8 miljoonaa dollaria tekemättä mitään. Miehen urakin päättyi jo lähes 19 vuotta sitten.
Sopimuksen väsääjänä oli Metsin omistaja Fred Wilpon, joka vältteli aikoinaan suurta kertamaksua purkaessaan Bonillan sopimusta, koska hänen epäiltiin hävinneen pyramidihuijauksessa satoja miljoonia dollareita. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että Wilpon oli itse mukana huijauksessa.
Vertailun vuoksi suomalainen 36-vuotias jääkiekkoilija Ville Leino saa vielä tänä vuonnakin NHL-kaudesta yli 1,2 miljoonaa dollaria eli noin miljoona euroa, vaikka viimeisistä NHL-peleistä on kulunut aikaa yli viisi vuotta.
Syy on Buffalo Sabresin kanssa kesällä 2011 solmitussa 27 miljoonan taalan kuusivuotisessa sopimuksessa, jonka seura osti kolmen kauden jälkeen ulos.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Yleisurheilun EM-kisat 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- MTV: Krista Tervon EM-kisat olivat vaakalaudalla – silti tähtäin on kirkkaimmassa mitalissa
- MTV: Silja Kosonen on valmis iskemään EM-kisoissa – yksi asia on kristallinkirkas
- Voi ei! Suomen EM-joukkueelle synkkä uutinen – huippunimi sivuun?
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- U20 MM-kisat 9.8.2026: Päätöspäivän aikataulu, TV & suomalaiset
- Lotta Haralan viimeinen EM-reissu alkoi tutulla ongelmalla – perillä odotti kiva yllätys