Olympiavoittaja jää pois Paavo Nurmi Gamesistä onnellisen uutisen vuoksi – Korvaajaksi yritetään saada MM-hopeamitalistia: ”Pidän hänen managerinsa kanssa yhteyttä”
Paavo Nurmi Gamesin starttilista elää nyt moneen suuntaan.
– Urheilijoita varmistuu, mutta myös peruutuksia tulee monista syistä. Keihäänheittäjä Thomas Röhler jää pois tuoreen perheenlisäyksen takia. Röhler katsoi, ettei nykyoloissa ole syytä matkustaa mihinkään ainakaan vielä elokuun alussa, kertoo urheilijahankinnasta vastaava Arttu Salonen.
Salosen haasteena on löytää osallistumisensa peruuttaneille urheilijoille sopivat korvaajat, joita on hänen mukaansa löytynyt hyvin. Röhlerin korvaaja ei ole vielä tiedossa, mutta Salonen on ollut tiivisti yhteydessä Viron Magnus Kirtin managerin kanssa.
Kirt loukkasi olkapäänsä viime syksynä MM-kilpailuissa ja vamma leikattiin lokakuussa. Virolaisheittäjän kauden avaus on vielä harkinnassa.
– Pidän hänen managerinsa kanssa yhteyttä. Me luonnollisesti toivomme, että Kirt voisi heittää Turussa, Salonen sanoo.
Kirt, 30, oli viime syksynä Dohan MM-kilpailuissa toinen ja heitti kauden mittaan ennätyksensä 90,61. Kirt on voittanut Paavo Nurmi Gamesin keihäänheiton kahtena viime vuonna.
Lähde: Urheiluliitto
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä