Suomalaiskolmikko mukana golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa – ”Onhan tämä kuplatouhu aika tylsää, mutta muita vaihtoehtoja ei ole”
Kuva: Getty Images
Golfin Euroopan kiertueen UK Swing -minikiertueen toinen osakilpailu, palkintoarvoltaan miljoonan euron arvoinen Hero Open käynnistyy torstaina Englannin Birminghamissa, Forest of Ardenin kentällä. Suomesta mukana ovat Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja.
Mikko Korhonen sijoittui minikiertueen avauskilpailussa 29:nneksi. Hän myöntää, että paluu kilpakentille tuntuu fyysisesti, jonka lisäksi tiukat koronarajoitukset muodostavat oman haasteensa.
”On ollut kyllä pari rankkaa päivää, ehkä se kuusi kierrosta putkeen viime viikolla tuntuu. Tänään oli sentään jo ihan ok fiilis”, Korhonen sanoi tiistai-iltana.
Kisapaikalla pelaajien liikkumista on rajoitettu tiukasti. Sosiaalisten kontaktien määrä pidetään minimissään, ja valtaosan ajasta pelaajat joutuvat viettämään hotellihuoneissaan.
”Onhan tämä kuplatouhu aika tylsää, mutta muita vaihtoehtoja ei ole. Kuntosalilla saa käydä jo tällä viikolla, mutta maski päässä, joten se jää minulta väliin. Hirveästi ei voi lyödäkään, koska on erinäisiä vammoja päällä. Koitetaan siis ottaa iisisti.”
”Kisa voisi kyllä jo alkaa, mutta tässä olisi vielä yksi lisäpäivä vielä lusimista tällä viikolla. Kyllä tämä parin viikon setti riittää ainakin minulle ihan hyvin. En jaksaisi kyllä enää kolmatta putkeen”, Korhonen kertoo.
Kuluvan viikon jälkeen Korhonen palaa Suomeen ja pelaa seuraavan kerran Wales Openissa 20.8. Sen jälkeen hän on mukana minikiertueen päätöskilpailussa UK Championshipissä.
Kilpailu on Korhoselle uran 189:s Euroopan kiertueella. Skotlannin David Drysdalelle kisa on uran 500:s ja Espanjan Miguel Angel Jimenezistä puolestaan tulee eniten kilpailuja Euroopan kiertueella pelannut urheilija, kun hän saa tililleen jo 707:nnen startin Euroopan pääkiertueella.
Tapio Pulkkanen käynnistää kilpailunsa jo aamun ensimmäisessä ryhmässä kello 7.00 paikallista eli kello 9.00 Suomen aikaa. Kalle Samooja starttaa kello 11.55 ja Mikko Korhonen 14.45 Suomen aikaa.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”