Nooralotta Neziri jätetiin pronssille! – B-finaalista löytyi Suomen mestari: ”En olisi uskonut”
Kuva: Juha Tamminen
Veitsiluodon Kisa-Veikot kiihdytti B-finaalista naisten 4×400 metrin Suomen mestariksi hyvällä ajalla 3.45,12.
– En olisi uskonut, että ihan näin hyvää aikaa pystytään juoksemaan. Oli oikeastaan onni meille, että päästiin juoksemaan B-erään. Saatiin juosta kaikki rauhassa B-erässä omaa juoksua eikä lähdetty muiden perässä höntyilemään, Baas hehkutti.
– Toki myös se lauantainen 4×100 metrin neljäs sija vähän sisuunnutti.
B-erään viime vuoden mitalijoukkue joutui, koska sillä ei ollut tilastotulosta tältä kaudelta.
VKV:n viestin avasi Teea Järvinen, jonka osuusaika oli 59,6. A-erässä Lahden Ahkeran Sanna Erkinheimo ja Esbo IF:n Jessica Rautelin avasivat 2,4 sekuntia nopeammin 57,2. Sen jälkeen VKV:n muut juoksijat paransivat jokainen noin kahdella sekunnilla edellisen osuuden juoksijaan nähden.
Toisella osuudella VKV:n 34-vuotias Erika Utriainen juoksi 57,0, kolmannella osuudella toisen polven Suomen mestari Elisabet Salmela upeasti 55,4 ja ankkurina hallitseva 400 metrin Suomen mestari Metta Baas loistavasti 53,2.
– Sama se missä erässä juostaan, täysillähän sitä mennään kuitenkin aina, Utriainen sanoi.
A-erän voittaneen Helsingin IFK:n aika oli lähes kolme sekuntia VKV:ta hitaampi 3.48,04. HIFK:n toisella osuudella juoksi hallitseva 100 metrin Suomen mestari Lotta Kemppinen. Kahdella viimeisellä osuudella HIFK:n Inka Pöyry ja Viivi Lehikoinen vetivät mainiosti 55,9 ja 55,4.
Kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Kenttäurheilijat ajalla 3.48,90. JKU:n toisella osuudella juoksi Nooralotta Neziri osuusajan 56,2. HKV:n ankkuri Amira Chokairy juoksi A-erän nopeimman osuusajan 54,9 ja nosti joukkueensa neljänneksi.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja