Puolustusministeri Antti Kaikkonen kokeili miltä ampuminen eri aseilla tuntuu – ”Edellisestä kerrasta on aikaa”
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”On mukavaa, että järjestitte tällaisen tilaisuuden”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa.
Antti Kaikkonen (kesk) on ollut kansanedustaja vuodesta 2003 lähtien. Hän oli Rinteen hallituksen puolustusministeri viime vuoden kesäkuusta joulukuuhun ja on sen jälkeen ollut Marinin hallituksen puolustusministeri.Tämä oli järjestyksessään kolmas Ampumaurheiluliiton niin sanottu vaikuttamispäivä. Sitä isännöi edellisten kertojen tavoin Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen. Kolme vuotta sitten urheiluministeri Sampo Terho tutustui rataolosuhteisiin, ampumaurheiluun ja -harrastajiin sekä kokeilemaan itsekin millaista ampuminen on. Kaksi vuotta sitten tilaisuudessa oli puolustusministeri Jussi Niinistö.
Kaikkonen nautti aurinkoisesta iltapäivästä ja kokeili miltä ampuminen eri aseilla tuntuu. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt Terhon ja Niinistön tavoin jo tovi:
– Olen toki itsekin ampunut, mutta edellisestä kerrasta on aikaa. Ammuin kesäkuussa Porin prikaatissa simulaattorilla. Ampumaurheilu on hieno ja hyvä harrastus, johon minulla on perusmyönteinen suhtautuminen, Kaikkonen sanoi.
Kaikkosen ja Nissisen lisäksi paikalla olivat muun muassa puolustusministerin adjutantti Henri Ruotsalainen ja erityisavustaja Janne Torvinen sekä Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Anne Lantee ja ympäristöpäällikkö Lotta Jaakkola. Ampumaurheilupäivän pistoolin lajiesittelyistä vastasivat Keski-Uusimaan Ampumaseuran Kimmo Loponen, Markku Yli-Perttula ja Timo Eskelinen.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”