Ilta-Sanomien juttu Suomen hiihdon mahdollisesta matkasta kohti kuolemaa on huomioitu myös Norjassa.

Dagbladet-lehti on nimittäin kirjoittanut aiheesta ja ”ennusteista lajin kuolemasta”. Tekstissä haastatellaan Sami Jauhojärveä.

Ilta-Sanomien toisessa aihetta käsittelevässä artikkelissa kerrottiin muun muassa harrastajamäärien ja lumettomuuden aiheuttamista ongelmista lajille.

Jauhojärvi kommentoi asiaa Dagbladetille.

– Suomalaisia kilpahiihtäjiä on koko ajan vähemmän ja vähemmän, kertoi olympiavoittaja.

Miestä pyydettiin erittelemään vielä syitä asialle.

– Yksi syy voi olla, että meillä on ollut useita vaikeita talvia viime vuosina. Se tarkoittaa, että nuoret ihmiset valitsevat toisen lajin mieluummin kuin etsivät lunta. Lapissa on paljon lunta talvella, mutta siellä ei asu enää niin paljon ihmisiä. Sillä on seurauksena.

Jutussa kerrottiin myös Harri Kirvesniemen Ilta-Sanomille antamista kommenteista. Kirvesniemen muistutettiin olleen osallisena Lahden vuoden 2001 dopingkohussa.