Olympiavoittajalta shokkiuutinen Rukan maailmancupin alla – ”Olen hyvin pettynyt”
Kuva: Getty Images
Yksilökumparelaskun maailmancupin avauskilpailu nähdään lauantaina 05.12. yhteensä noin 110 laskijan voimin: 64 laskijaa miesten sarjassa, 46 laskijaa naisten sarjassa.
Vuodesta 2010 Rukalla kilpaillut kumparelaskun moninkertaista maailmacup- ja MM-mestaria sekä olympiavoittaja kanadalaista Mikael Kingsburya ei nähdä kumpareikossa tänä vuonna.
Kingsbury loukkaantui harjoituksissa aiemmin viikolla. Hän kertoo sosiaalisessa mediassa, että selästä on murtunut kaksi nikamaa (T4 & T5), jotka sijaitsevat onneksi selän keskiosassa. Kingsbury huomauttaa, että murtumilla ei ole vaikutusta hermostoon.
– Olen hyvin pettynyt, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun en pysty kilpailemaan sitten vuoden 2010. Kiitos tiimilleni viime päiväisestä huolenpidosta, kiittelee Kingbury Instagram -päivityksessään.
Rukan kumpareikoin moninkertainen kuningatar, ranskalainen Perrine Laffont on pahoillaan Kingsburyn tilanteesta, mutta toiveikas että hän palaa vielä vahvempana kuin koskaan kisarinteille.
– Olen erittäin pahoillani Mikaelin puolesta. Hänen kanssaan ollaan monet kerrat tuuletettu voittoa täällä Rukalla. Toivottavasti hän toipuu pian.
Laffontille korona ei ole aiheuttanut suuria muutoksia alkukauden harjoitteluun.
– Olemme päässeet treenaamaan melko tiiviisti kaikesta huolimatta. Toki olimme myös lock downissa muutaman kuukauden mutta pääsimme silti jäätikölle harjoittelemaan. Pääsimme myös lumileirille Australiaan.
Ranskatar odottaa myös jo innolla joulupukin näkemistä.
– Täällä on aina täydellinen talvi ja niin kaunista. Toivottavasti näen joulupukin huomenna maalialueella. Rinne on jälleen hyvässä kunnossa. Olemme onnekkaita, että saamme olla pandemiasta huolimatta täällä. Toivon, että pystyisimme laskemaan mahdollisimman eheyn kauden, vaikka MM-kilpailutkin on jo peruttu Kiinassa keväältä 2021, summaa Laffont kumpareikon kupeesta harjoitusten päätteeksi.
Lauantaina kilpailu käynnistyy naisten karsinnalla klo 9:35, miesten karsinta 12:40. Finaalilähetys käynnistyy suorana Rukalta 15:55 YLE TV2.
Lähtöviiksellä nähdään peräti 10 suomalaista kumparelaskijaa. Suomen Riikka Voutilainen ei osallistu kauden avaustapahtumaan.
Kilpailutapahtuma järjestetään tänä vuonna erityisjärjestelyin ja ilman yleisöä.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään