Suomen kapteeni murtui täysin – Uran suurin mahdollisuus kuihtui kasaan: ”Onhan tämä raskasta”
Kuva: Getty Images
Suomen miesten futsalmaajoukkue oli yhden voiton päässä MM-kisapaikasta, mutta viisi maalia ratkaisevassa kotiottelussa Serbiaa vastaan eivät riittäneet. Jos otteluparin ensimmäinen kohtaaminen marraskuissa Kragujevacissa oli viimeisen päälle tarkkaa puolustamista puolin ja toisin, Vantaalla nähtiin paljon maalipaikkoja ja rikkeitä. Pääsipä Suomi ensimmäisellä jaksolla 10 metrin vaparipisteellekin. Vieraiden Jovan Lazarević onnistui kolmesti, ja marraskuussa lukemin 1–0 oman kotiottelunsa voittanut Serbia venyi Vantaalla tasapeliin maalein 5–5 (3–2). Serbia etenee Liettuan 2021 MM-kisoihin kahden ottelun yhteismaalein 6–5.
Suomen päävalmentaja Mico Martić harmitteli ottelun jälkeen, että otteluparia ei voitu pelata jo keväällä Suomen kannalta erinomaisesti sujuneen Portugalin karsintaturnauksen jälkeen. Marras- ja joulukuulle siirtyneissä otteluissa Suomelta puuttui useita Portugalissa mukana olleita pelaajia. Joukkueelle Martić antoi kuitenkin runsaasti kiitosta:
– Meillä on oma tapamme pelata, jonka me tunnemme läpikotaisin. Suomi ei pelkää ketään. Olen ylpeä näistä pelaajista, etenkin kokeneimmista pelaajista, jotka ovat tulleet pitkän matkan. Mukana on myös nuoria pelaajia, jotka ovat kasvaneet joukkueen mukana. Uskon, että Suomella on kirkas tulevaisuus.
Myös Suomen valmennusryhmän Ville Sihvonen kommentoi ottelun jälkeen sekä pettymystä että ylpeyttä joukkueesta:
– Ensinnäkin melkein kahden vuoden projektiksi venynyt MM-karsinta oli pitkä urakka ja vaikeuksien kautta tultiin tähän. Oli saumat tehdä tulosta, ja näytettiin että pystytään tekemään sitä tarvittaessa, mutta tänään oli maalintekokilpailu, ja siinä jäätiin kakkoseksi. Harmittaa hitosti: MM-kisoihin Euroopasta pääseminen on todella vaikeaa – sinne pääsee isännän lisäksi kuusi joukkuetta. Kova juttu että päästiin edes tähän, mutta nyt ei ollut tämän jengin aika.
– Tämän joukkueen tarina on ollut huikea. Yksilöinä ei ehkä loisteta, mutta joukkueena – isolla J:llä – ollaan päästy pitkälle, ja joukkueena tänään hävittiin.
Serbia näytti lähtevän otteluun suhteellisen varovaisella prässillä ja varovan riskien ottamista, mutta Suomi pakotti vieraansa rikkomaan. Ottelua oli pelattu 10 minuuttia, kun Serbia otti viidennen kumuloituvan rikkeensä Petrovin kaataessa Suomen kapteeni Panu Aution, joka asettui laukomaan vapaapotkun hyvältä sektorilta. Aution sijoitus sujahti puolustajien jaloista suoraan maaliin.
Suomen johto ei kuitenkaan kestänyt kauan. Prässinpurku päättyi kehnoon syöttöön omassa päädyssä vain minuutin verran Aution maalin jälkeen, ja Serbian sankariksi noussut Jovan Lazarević pääsi sijoittamaan pallon Suomen maalivahti Juha-Matti Savolaisen taakse.
Maajoukkuekapteeni, Suomi-futsalin ikoni Panu Autio kommentoi ottelua tuoreeltaan:
– Meillä oli kaikki mahdollisuudet ottaa tästä kisapaikka, ja pelattiin hyvin: laitettiin Serbia ahtaalle ja prässättiin hyvin. Mutta päästettiin liikaa helppoja maaleja. Siihen se karkasi: en muista, koska meille olisi viimeksi tehty viisi maalia. Tällaista on futsal.
– Joukkue on kehittynyt koko ajan valtavasti, enkä näe miksi se ei jatkuisi. Kyllä meille varmasti jäi jokaiselle sellainen fiilis, ettei tänään pelattu tämän joukkueen parasta peliä. Paras peli on vielä jossain edessä päin.
– Onhan tämä raskasta: MM-kisoihin on sauma päästä joka neljäs vuosi, eikä näitä mahdollisuuksia tule uralle montaa – omalle uralle ei varmasti enää toista. Mutta tästä joukkueesta olen tosi ylpeä, ja onnellinen siitä, että olen saanut olla messissä tämän reissun ja nähdä tämän kasvutarinan ja asenteen, joka joukkeella on ollut. Miten itseluottamus on kasvanut ja miten meidän nuoret pelaajat ja vanhemmatkin pelaajat ovat kehittyneet matkan varrella ja hitsautuneet yhteen.
Lähde: Palloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Janne Ahosen rakkausloma jatkuu yhä – kuvat Norjasta keräävät huomiota
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Suvi Minkkisen ympärille rakentuu yllätysjoukko – uusi kansainvälinen tiimi julki
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- 50-vuotias suomalaislegenda hämmästyi itsekin – Suomen ennätys syntyi Turussa