Otteluiden manipulointi tuli kalliiksi – tennispelaajalle 12 vuoden panna ja kymppitonnien sakot

Slovakialainen Dagmara Baskova ei missään vaiheessa uraansa ole kuulunut tenniksen suurten nimien joukkoon. Nyt ura on kuitenkin käytännössä paketoitu ja samalla Baskova nousee kerrankin kärkisijoille – kilpailukiellon pituuden osalta.
Kansainvälisen tenniksen itsenäinen kurinpitoelin TIU on lätkäissyt Baskovalle peräti 12 vuoden kilpailukiellon ottelumanipulaation takia. Baskovaa syytettiin tapauksista vuonna 2017 ja TIU:n mukaan Baskova on myöntänyt viisi otteluiden tulosten järjestämiseen liittyvää tapausta.
Baskova ei tenniksen WTA-rankingissa koskaan yltänyt sijaa 1117. korkeammalle – nelinpelissä tosin sijalle 777. Tienestit olivat sen myötä varmasti pienet ja niiden kasvattaminen kielletyin keinoin tuli lopulta myös kalliiksi. Kronen Zeitungin mukaan Baskovalla on 30 päivää aikaa maksaa TIU:n kilpailukiellon lisäksi määräämä 40 000 US-dollarin sakko.
Lehden tietojen mukaan Baskova on jo aiemmin ilmoittanut tennisuransa päättämisestä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Reetta Hurske sai tarpeekseen – avautui tästä ihmisten ikävästä toiminnasta
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Ikävä tieto Iivo Niskasesta julki – manageri reagoi nopeasti
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- On se kova: Silja Kosonen murskasi jälleen ennätyksensä
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Valitettava totuus Reetta Hurskeesta paljastui
- Nyt se on selvää: Uutispommi Therese Johaugista tippuu