Espoossa rikottiin ennätyksiä oikein urakalla: Tokion olympiakisapaikkaa tavoitteleva suomalaisurheilija pilasi kilpailunsa! – ”Alkoi tuomarin laikka heilumaan”
Kuva: Getty Images
Kilpakävelijät alittavat urakalla tulosrajoja ja kohensivat ennätyksiään Espoon rankingkisoissa Tapiolan urheilukeskuksessa.
Miesten 20 kilometrillä Aleksi Ojalan toiveet kovasta ajasta kaatuivat kahden minuutin huiliin ”varikkoalueella” kolmen kävelytekniikasta tulleen varoituksen jälkeen. Ojala käveli voiton ajalla 1.27.36.
– Lähdin valmentajan suunnitelman mukaiseen vauhtiin, mutta sitten alkoi tuomarin laikka heilumaan. Oli pakko vaimentaa vauhtia ja tehdä loppukisa treeninä, Ojala sanoi.
Tokion olympiakisapaikkaa tavoittelevan Ojalan seuraava kilpailu on 50 kilometriä EM-joukkuekilpailussa Tshekin Podebradyssä toukokuussa.
Toiseksi miesten kilpailussa käveli Espoon Tapioiden Joni Hava ennätyksellään 1.28.30, joka ei täysin kävelijän toiveita täyttänyt.
– EM-raja oli tavoitteena. Jäin siitä reilun puolen minuutin päähän, kun vauhti hyytyi lopussa, Hava viittasi 22-vuotiaiden EM-kilpailuun, joka on heinäkuussa Norjan Bergenissä.
Neuvosen loppukiri toi voiton
Naisten 20 kilometrillä Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonennousi kilpailun viimeisillä kierroksilla kärkeen ohi seuratoverinsa Tiia Kuikan. Neuvonen voitti kilpailun ajalla 1.40,37.
Naisten 20 kilometrillä Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen nousi kilpailun viimeisillä kierroksilla kärkeen ohi seuratoverinsa Tiia Kuikan. Neuvonen voitti kilpailun ajalla 1.40,37.
– Siihen olen tyytyväinen, että kaksi viimeistä kilometriä menivät kumpikin alle viiden minuutin ja sain tehtyä rytminvaihdoksen siihen loppuun, vaikka olo tuntui aika väsyneeltä, Neuvonen sanoi.
Neuvosen kiusana on ollut rikkonainen harjoituskausi. Hän pääsi kilpakävelytreenien pariin vasta helmikuussa kahden kuukauden tauon jälkeen, jonka aikana hän tosin pystyi tekemään korvaavaa harjoittelua.
– Talvella oli jännevaivoja polvessa ja nilkassa. Nyt tuntui, että toinen jalka ei vielä oikein pysynyt vauhdissa mukana. Parempaa aikaa tavoittelin, Neuvonen sanoi.
Hiljattain Dudincessa ennätyksensä kävelleen Kuikan toiveet ennätyksen parantamisesta kaatuivat teknisiin ongelmiin. Hän oli toinen ajalla 1.41.19.
– Tuomareilta alkoi tulla huomautuksia jo alkumatkasta. Loppumatkan kävelin jännityksestä jäykkänä, Kuikka viittasi pelkoon varoitustilin täyttymisestä.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli