Suomen alle 18-vuotiaat kohtaavat Ruotsin yleisurheilumaaottelussa Tukholmassa vuoden tauon jälkeen. Koronatilanne esti nuorten Ruotsi-ottelun järjestämisen viime vuonna, mutta nyt se kilpaillaan 4.-5. syyskuuta käytävän aikuisten Ruotsi-ottelun yhteydessä.

Joukkueen kärkinimiä ovat Tampereen Kalevan kisojen pituushypyn voittanut Kasperi Vehmaa ja naisten 400 metrin aitajuoksussa toiseksi sijoittunut Laura Loponen, joka on maaottelussa nimetty 300 metrin aitajuoksuun ja sileälle 400 metrille ja 4×400 metrin viestiin.

Joukkueen muita urakoitsijoita ovat Jarmo Eromäki ja Inkeri Ahokas, joilla ohjelmassa on 100 ja 200 metriä ja 4×100 metrin viesti.

– Saimme kasaan erittäin laadukkaan joukkueen. Koska nuorten maaottelu viime vuonna peruttiin, meillä on varmasti tunnelma katossa, kun päästään Tukholman stadionille haastamaan Ruotsia, sanoo joukkueenjohtaja Jesse Jokinen.

– Joukkueena taistellaan ja tavoite on kasata onnistuneilla suorituksilla mahdollisimman hyvä pistepotti.

Edellisessä vuonna 2019 Tukholmassa käydyssä alle 18-vuotiaiden ottelussa Suomi voitti poikien ja tyttöjen ottelut.

Suomen joukkue yleisurheilun alle 18-vuotiaiden Ruotsi-otteluun Tukholmassa 4.-5.9.2021

Pojat,

100 m: Jarmo Eromäki Haukivuoren Kisailijat Mikkeli, Niklas Viikisalo Porin Yleisurheilu.

200 m: Jarmo Eromäki Haukivuoren Kisailijat Mikkeli, Niklas Viikisalo Porin Yleisurheilu

400 m: Jere Haapalainen Tampereen Pyrintö, Antti Sainio Tampereen Pyrintö.

800 m: Konsta Uuttera Tampereen Pyrintö, Martti Majuri Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

1500 m: Sisu Moilanen Turun Urheiluliitto, Karlos Kemppaala Viipurin Urheilijat Helsinki.

3000 m: Luukas Kontro Jyväskylän Kenttäurheilijat, Karlos Kemppaala Viipurin Urheilijat Helsinki.

2000 m ej.: Eemeli Katajalaakso Kannuksen Ura, Oscar Nyholm Borgå Akilles.

110 m aj.: Rasmus Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Konsta Kankainen Tampereen Pyrintö.

300 m aj.: Jere Haapalainen Tampereen Pyrintö, Antti Sainio Tampereen Pyrintö.

Korkeus: Johan Grönroos Sjundeå IF, Teemu Laurikainen Oriveden Ponnistus.

Seiväs: Eemil Hallikainen Kaavin Kaiku, Otto Hiivola Kalannin Vankka Uusikaupunki..

Pituus: Kasperi Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Benjamin Olli Vasa Iddrottssällskap.

Kolmiloikka: Deshawn Holopainen Joensuun Kataja, Sami Bärlund Tapanilan Erä Helsinki.

Kuula: Paavo Puro Suolahden Urho Äänekoski, Juho Suominen Piikkiön Kehitys Kaarina.

Kiekko: Kosti Saine Kankaanpään seudun Leisku, Max Lampinen Someron Esa.

Moukari: Max Lampinen Someron Esa, Simo Piirainen Kaipolan Vire Jämsä.

Keihäs: Niko Mäki-Mustapää Kuortaneen Kunto, Lenni Yli-Kotila Kannuksen Ura.

Kolmiottelu (korkeus, kuula, 110 m aj): Joonas Lapinkero Jyväskylän Kenttäurheilijat, Juho Kallio Lapuan Virkiä.

4×100 m: Jarmo Eromäki Haukivuoren Kisailijat Mikkeli, Niklas Viikisalo Porin Yleisurheilu, Rasmus Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Benjamin Olli Vasa Iddrottssällskap, Kasperi Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

4×400 m: Jere Haapalainen Tampereen Pyrintö, Miska Koponen Viipurin Urheilijat Helsinki, Antti Sainio Tampereen Pyrintö, Konsta Uuttera Tampereen Pyrintö, Joonas Lapinkero Jyväskylän Kenttäurheilijat, Rasmus Vehmaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

Tytöt,

100 m: Essi Niskala Kuivasjärven Aura Oulu, Inkeri Ahokas Porin Yleisurheilu.

200 m: Inka Pöyry HIFK-friidrott Helsinki, Inkeri Ahokas Porin Yleisurheilu.

400 m: Laura Loponen Oulun Pyrintö, Teresa Perttilä HIFK-friidrott Helsinki.

800 m: Sini Rajaniemi Lahden Ahkera, Teresa Perttilä HIFK-friidrott Helsinki.

1500 m: Nelli Viskari Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Saana Lappalainen Seinäjoen Seudun Urheilijat.

1500 m ej.: Nora Kytäjä Lempäälän Kisa, Eva Peltopuro Vantaan Salamat.

3000 m: Nelli Viskari Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Henna Eineluoto Lappeenrannan Urheilu-Miehet.

100 m aj.: Liina Tervo HIFK-friidrott Helsinki, Jenna Vakkilainen Vantaan Salamat.

300 m aj.: Laura Loponen Oulun Pyrintö, Essi Niskala Kuivasjärven Aura Oulu.

Korkeus: Tuuli Järvinen Keuruun Kisailijat, Neea-Maria Joki Pohjan Koitto Rovaniemi.

Seiväs: Tuuli Järvinen Keuruun Kisailijat, Vanessa Lindberg Hyvinkään Seudun Urheilijat.

Pituus: Jenna Vakkilainen Vantaan Salamat, Minja Kurtti Oulun Pyrintö.

Kolmiloikka: Siiri Nyyssönen Joensuun Kataja, Sanni Lento Tampereen Pyrintö.

Kuula: Tiina Järvinen Lahden Ahkera, Anette Saalismaa Pudasjärven Urheilijat.

Kiekko: Iiris Veijola Hämeenlinnan Tarmo, Anette Saalismaa Pudasjärven Urheilijat.

Moukari: Charlotte Sandkulla IF Åsarna Kruunupyy, Ellen Uschanow Raision Kuula.

Keihäs: Nanna Leivonen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Salla Koskimäki Kaustisen Pohjan-Veikot.

3-ottelu (korkeus, kuula, 100m aj.): Anni Nurminen Tampereen Pyrintö, Vilma Väliharju Tampereen Pyrintö.

4×100 m: Essi Niskala Kuivasjärven Aura Oulu, Inkeri Ahokas Porin Yleisurheilu, Minea Fogelholm Espoon Tapiot, Inka Pöyry HIFK-friidrott Helsinki, Jenna Vakkilainen Vantaan Salamat, Laura Loponen Oulun Pyrintö.

4×400 m: Laura Loponen Oulun Pyrintö, Teresa Perttilä HIFK-friidrott Helsinki, Essi Niskala Kuivasjärven Aura, Eerika Koivuniemi Kauhavan Wisa, Inka Pöyry HIFK-friidrott Helsinki.

Lähde: Urheiluliitto