Suomen olympiatähti nosti kissan pöydälle IL:ssä – näihin kysymyksiin joutuu Iivo Niskanenkin vastaamaan ennemmin tai myöhemmin
Pekingissä järjestetään ensi vuonna talviolympialaiset.
Lumilautailija Enni Rukajärvi on yksi Suomen mitalitoivoista. Suorista mielipiteistään tunnettu nainen kommentoi hiljattain Iltalehdelle Kiinaa kisojen järjestäjänä.
Maa on saanut viime vuosina paljon huomiota heikon ihmisoikeustilanteensa vuoski.
– Tämä on hankala aihe. Paljon ollaan aiheesta puhuttu aiempienkin olympialaisten suhteen. Toivon, että tulevaisuudessa voitaisiin kisata jossakin muualla, Rukajärvi harmitteli Iltalehdelle.
Kiinan ihmisoikeustilannetta koskevat kysymykset nousevat varmasti esiin ennen kisoja. Iivo Niskanen ja muut suomalaistähdet joutuvat vielä vastaamaan asiaa koskeviin kysymyksiin.
Norjassa Johannes Kläbo nosti äskettäin Kiinan tilanteen esiin ja vaati maan hiihtopäättäjiltä kannanottoa.
Norjan hiihtoliitto reagoikin. Se kertoi, ettei tue ratkaisua järjestää kisan Kiinassa ja kannusti kaikkia puhumaan maan ihmisoikeusloukkauksista. Boikottiin liitto ei kuitenkaan ole ryhtymässä.
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä