Tampereen Pyrinnön seitsenottelija Maria Huntington avasi talven kilpailukauden ponkaisemalla voiton ja halliratojen ennätyksensä 641 Tampereen Pirkkahallissa torstaina käydyssä pituushyppykilpailussa.

Huntington paransi aiempaa halliennätystään neljä senttiä. Ulkoradoilla hän on liitänyt ennätyksekseen 653.

– Tosi yllättävä tulos. Treenit ovat menneet hyvin ja tiedän olevani hyvässä kunnossa, mutta nyt takana on raskas leiri Kuortaneella ja maanantainakin vielä treenattiin kovaa. Siihen nähden yllättävän hyvä tulos, Huntington kertaili.

– Hyppääminen tuntui hyvältä. Sain hyviä lankulta lähtöjä, vaikka takana oli vasta yksi vauhtijuoksutreeni.

Syksyllä Mika Vakkurin valmennukseen siirtynyt Huntington valmistautuu parasta aikaa Tallinnassa helmikuun alussa pidettävän kansainväliseen moniotteluiden hallikilpailuun.

– Mikan kanssa on juostu paljon, keskitytty lajitekemiseen ja hyödynnetty paljon eri asiantuntijoita. Se on ollut virkistävää. Toivottavasti saan Tallinnassa vietyä läpi hyvän viisiottelun, Huntington sanoo.

Ennen Tallinnan kilpailua Huntington testaa vielä kilpailuvauhtiaan 60 metrin aidoissa sunnuntaina.

Lähde: Urheiluliitto