Suomalaisässä epäonnistui Pekingissä – sitten käynnistyi melkoinen näytös: ”Olen ollut aina showmiehiä”
Pekingin olympialaisten freestylessä kisattiin slopestylen karsinta. Simo Peltolan sijoituksena oli 27:s ja kohtalona karsiutuminen finaalista. Peltolan parhaaksi laskuksi jäi ensimmäisen kierroksen lasku, josta hän sai pisteitä 35,01. Laskun toisella kaiteella Peltolan suksi haukkasi ennen toista kaidetta ja reili jäi sen vuoksi kokonaan väliin. Loppulasku meni fiilistellen.
– Tokaa reiliä ennen kantti vähän haukkasi ja siinä meni ehjä lasku. Joten ajattelin että laitetaan loppuun vähän showta peliin. Tokalla ranilla parempaa.
Toisessa ranissa hyppy ei osunut ensimmäisen kaiteen keskelle ja reili jäi vajaaksi. Hyvästä loppulaskusta huolimatta pisteet 29,25.
– Tänään ei lähtenyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Vähän oli ehkä ongelmia pään kanssa, ei vaan ollut siinä mindsetissä, että pystyy vetämään isoja temppuja. Yritin parhaani, mutta reilit epäonnistui ja se on tässä meidän lajissa, että kun ne epäonnistuu, niin ranilla ei voi menestyä. Sitten pistin shown päälle, se on mun juttu. Olen ollut aina showmiehiä ja se oli mukavaa saada katsomoon vähän iloa ja tietoa millaista tämä meidän laji voisi olla.
– Olympialaiset oli tosi hyvä kokemus ja tiedän ihan täysin mitä mun pitää treenata. Toivottavasti tulee vielä joskus uusi mahdollisuus näyttää mitä osaan. Mulla on kyllä vielä niin paljon enemmän temppuja hallussa, mutta tänään ei vaan pystynyt näyttään parastaan.
Lähde: Olympiakomitea
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä