Suomalaistähden olympialaiset ohi ennen aikojaan – ”Siihen se homma sitten kusahti”
Miesten slopestylekarsinnan voittoon laski yllättäen Kiinan Yiming Su ennen Kanadan Mark McMorrisia. Rene Rinnekangas joutui nielemään karvasta kalkkia, kun suomalaisen kohtaloksi jäi ensimmäisen finaalista karsiutujan paikka. Kalle Järvilehto oli karsinnan 28:s.
Rinnekangas sai ensimmäisestä laskustaan pisteet 67.10, kun ensimmäinen reili epäonnistui hieman. Hän paransi toisella karsintakierroksella, mutta kaatui laskun viimeisen hypyn. Rinnekangas oli karsinnan 13.
– Vähän liian vähän vauhtia oli ja siihen se homma sitten kusahti. Iso pettymys. Tuntui hiton hyvältä laskeminen treeneistä lähtien ja omasta mielestä olin tosi valmis. Oli itselle kova paikka, etten saanut sitä puhdasta laskua, Rinnekangas summasi pettyneenä.
Järvilehto kaatui ensimmäisen karsintalaskunsa ja toisessa laskussa ensimmäisen hypyn jälkeen laskulinja muuttui niin paljon, että vauhdit eivät riittäneet seuraavaa hyppyä varten. Järvilehto kehui olosuhteita:
– Ihan älyttömän hyvä oli laskea, ei tuule ja aurinko paistaa. Ihan ei ollut tänään mun päivä, mutta koko ajan on ollut tekeminen parempaan suuntaan. Hyvä fiilis oli laskea, vaikkei tullutkaan tulosta. On kiva laskea, kun ei satu mihinkään.
Lähde: Olympiakomitea
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä