Suomen olympiatoivo aloitti loistavasti Pekingissä! – ”Hyvät fiilikset”
Pekingin olympialaisten lumilautailun naisten slopestylen karsintakilpailu kisattiin läpi auringonpaisteessa ja kovassa pakkasessa. Karsinnan voittoon laski Uuden-Seelannin Zoi Sadowski-Synnott pistein 86.75. Suomen Enni Rukajärvi oli karsinnan kolmas.
Rukajärvi lähti karsintaan ensimmäisenä laskijana ja sai ensimmäiseltä kierrokselta pisteet 66.75. Toiselle kierrokselle Rukajärvi vaikeutti temppujaan onnistuneesti ja laski pisteet 78.83. Rukajärven suunnitelmana oli tehdä ensimmäisellä kierroksella varmempi lasku.
– Hyvät fiilikset, oli vähän jännä paikka dropata ensimmäisenä ja ekan laskun pisteet jäivät vähän alhaisiksi. Onneksi sain tokalla vähän paremman ranin päälle ja tuli enemmän pisteitäkin. Oon kyllä tyytyväinen. Kaikki tietää, että se (ensimmäisenä laskeminen) on jännä paikka, kun tuomarilinja ei ole ihan selvillä. Nyt yritin vain miettiä, että kuinka siistiä on päästä ensimmäisenä droppaamaan näihin kisoihin, Rukajärvi kertoi.
Lähde. Olympiakomitea
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä