Sara Kuivisto paineli MM-finaaliin – myönsi juoksun jälkeen karun totuuden
Kuva: Getty Images
Sara Kuiviston sisukas ja taktisesti onnistunut juoksu Belgradin MM-hallien 1500 metrin alkuerissä toi paikan uran ensimmäisessä arvokisafinaalissa.
– Tavoite täyttyi. Halusin olla erän kolmen parhaan joukossa, enkä jäädä odottelemaan mitään aikavertailua, Kuıvisto totesi.
Kuiviston erän voitti etiopialainen ME-nainen Gudaf Tsegay ajalla 4.06,71. Kuivisto kiri maaliin ajassa 4.08,05, joka on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos.
– Uskon, että lauantaina kulkee paremmin, kun sain tässä konetta auki. Tänään oli vähän tukkoinen fiilis eikä niin vireä olo, Kuivisto kertaili.
”Menen tuohon keulaan ja vähän pistän jarrua”
Kuivisto nousi heti startista kärkeen ja oli ison osan matkaa kolmantena. Hänen kierrosaikansa olivat 33,5 sekunnin molemmin puolin, kunnes hän kiri viimeisen kierroksen lähes kaksi sekuntia nopeammin.
– Ajateltiin valmentajani Ari Suhosen kanssa, että minulle parasta on jos lähdetään hiljaa. Mutta sekin käy, jos lähdetään kovaa. Ajattelin siinä alussa, että menen tuohon keulaan ja vähän pistän jarrua, ellei joku tule sieltä vetämään, Kuivisto sanoi.
– Taktiikkana oli yleisemmin, että maltilla vaan ja niin kauan helposti kuin vain pystyy.
Tsegay karkasi muulta joukolta tuhannen metrin jälkeen. Hänen takanaan kärkiryhmä tiivistyi 400 metriä ennen maalia, mutta Kuivisto ei ollut huolissaan.
– Ajattelin, ettei ole kiire. Maaliin on kaksi kierrosta matkaa. En rupea hosumaan. Kyllä sieltä ehtii. Minulla on hyvä loppu, että siihen voi luottaa, Kuivisto sanoi.
”Etiopialaisille tuskin mahtaa mitään, muuten kaikki on mahdollista”
Kiritaistossa Kanadan Lucia Stafford tuli maaliin Kuiviston edellä ajassa 4.07,95, mutta Yhdysvaltain Heather MacLean pysyi takana ja oli neljäs ajalla 4.08.13.
– Finaalissa etiopialaisille tuskin mahtaa mitään, mutta muuten kaikki on mahdollista. Siitä lähdetään finaalissa, Kuivisto totesi.
Tsegayn ohella etiopialaiset Axumawit Embaye ja Hirut Meshesha juoksivat alkuerissään voitot ajoin 4.04,83 ja 4.05,75.
Kuiviston saavutus on historian ensimmäinen hallikauden MM-finaali, johon Suomen edustaja tässä lajissa on selviytynyt. Finaali juostaan lauantaina Suomen aikaa kello 21.35.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”