Suomalainen keihäsässä täräytti uuden ennätyksensä kauden avauksessa! – Valmentaja tylynä: ”Parempaa odotin”
Keihäänheittäjä Toni Keränen avasi kilpailukautensa voitolla ja ennätyksellä keskiviikkona Potchefstroomissa, Etelä-Afrikassa. Keränen heitti voittotuloksensa 79,38 ensimmäisellä kierroksella.
Keräsen aiempi ennätys 78,86 oli vuodelta 2018. Sen hän ylitti myös kilpailun viimeisellä heitollaan, joka kantoi 79,25. Sarjaan mahtuivat myös 78,73 ja 78,59 kantaneet heitot.
Hyvästä sarjasta huolimatta Kerästä korpesi, ettei hän saanut sivallettua kuntonsa mukaista tulosta.
– Sarja ei ollut huono. Se kertoi siitä, että talven aikana on tapahtunut jotakin. Kyse oli kauden avauskisasta, joka on aina oma juttunsa, mutta läksin silti kilpailuun aika isoilla odotuksilla. Nyt on sitten karstat pois koneesta, Keränen totesi.
Piironen: ”Ennätys tuli, mutta parempaa odotin”
Keränen siirtyi syksyllä Petteri Piirosen valmennukseen ja on EM- ja MM-kesän korvalla tyytyväinen harjoituskauden tuloksiin.
– Oikein kivasti harjoituskausi on mennyt. Heittäminen ja fysiikka ovat kehittyneet ja sitä kautta myös omat odotukset ovat kasvaneet, Keränen sanoi.
Samoja aatoksia oli valmentaja-Piirosellakin.
– Ennätys tuli, mutta parempaa odotin. Tonin heitossa oli tehoja, mutta kisasuorituksessa tuli esiin vanhaa tekniikkavirhettä ja ehkä oli pientä ylilatautumistakin, Piironen arvioi.
Janne Läspä oli kilpailun kuudes tuloksella 68,79. Teemu Narvi kävi heittämässä kahdesti, mutta jätti kilpailun kesken.
– Teemu totesi, että käsi tuntui vähän nahkealta ja hän katsoi paremmaksi, ettei jatka kisaa, Piironen sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä