Yle: Tämä on suurin ongelma kohutussa häirintätapauksessa – Mika Poutala antoi palaa Jan Vapaavuoren suuntaan!
Kuva: Getty Images
Olympiakomitean alaisen Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki erosi maanantaina tehtävästään naisiin kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen takia.
Lehtimäki sai jo viime syksynä varoituksen työyhteisön naisiin kohdistetusta epäasiallisesta käytöksestä. Varoituksesta huolimatta Olympiakomitea antoi hänelle jatkopestin huippu-urheiluyksikön johtajana.
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoi myös torstaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että hänen tiedossaan on toinenkin urheiluyhteisössä tapahtunut häirintätapaus, joka on ollut tiedossa jo pidempään.
Olympiakomitean hallituksen urheilijajäsen Mika Poutala kertoo nyt Yle Urheilulle, että hänen mielestään suurin ongelma oli se, että Olympiakomitean hallitus ei tiennyt Lehtimäen saamasta varoituksesta silloin, kun hänen jatkostaan keskusteltiin.
Hän sanoo antaneensa kovaa palautetta Vapaavuoren suuntaan hallituksen kokouksessa.
– Olin aika suora sanomisissani. Olen nuori tulokas, joten minun oli aika helppoa sitten laukoa suoraan ne asiat, mitä olin mieltä, hän kertoo Yle urheilulle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet