Ronnie O’Sullivan kohtasi aikanaan yhden kautta aikojen parhaista biljardinpelaajista – näin snookertähdelle kävi
Kuva: Getty Images
Ronnie O’Sullivan on monien mielestä kautta aikojen paras snookerpelaaja. Yhdysvaltalainen Earl Strickland taas on yksi kautta aikojen biljardinpelaajista.
Kaksikko on ehtinyt vuosien saatossa myös kohtaamaan toisensa. Miehet asettuivat nimittäin vastakkain vuoden 1996 Mosconi Cupissa. Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset pelaajat kohtaavat siinä ysipallossa.
Mosconi Cup on tuttu suomalaisille, sillä Mika Immonen on valittu kahdesti turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
1990-luvun lopulla biljardi yritti valloittaa Eurooppaa. Siksi snookertähdet Ronnie O’Sullivan, Jimmy White, Alex Higgins ja Steve Davis koittivat onneaan Mosconi Cupissa.
Menestys oli vaihtelevaa, mutta O’Sullivan onnistui järjestämään melkoisen jymypaukun, kun hän voitti Stricklandin hienosti erin 2–1 vuonna 1996. Video tästä.
Strickland oli jo tuolloin voittanut kaksi ysipallon maailmanmestaruutta. Kolmas MM-titteli tuli kuusi vuotta myöhemmin.
O’Sullivan tunnetaan suorista kommenteistaan. Stricklandin rinnalla hänkin näyttää tosin koulupojalta. Tämä tuntee selvästi oman arvonsa.
– Minun kaltaisia kavereita tuli kerran 50:ssä tai 100:ssa vuodessa, hehkutti hän aikanaan New York Timesille.
O’Sullivan on nähty myöhemminkin pool-kisoissa. Suurta menestystä hän ei ole nauttinut lajin parhaimpia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä