Tämä ei jätä mitään epäselväksi – Nooralotta Neziri oikaisi yleisen harhaluulon
Aitajuoksija Nooralotta Neziri kirjoitti jonkin aikaa sitten ihmisten käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa. Nainen on nyt palannut asiaan.
Neziri muistutti tuolloin, että urheilijat eivät kerro sosiaalisessa mediassa kaikesta tekemisestään.
– A) Lähtökohtaisesti kuvia tulee urheilijoilta enemmän vapaa-ajalta. Miksi? Koska treeneissä keskityt treenaamiseen, et kuvaamiseen. Treeneistä saat materiaalia, jos joku toinen sattuu kuvaamaan suoritusta tai treeni on sen verran verkkainen, että voit asetella kameran kuvaamaan jonnekin sivuun.
– Se, että urheilija postaa vaikkapa tiistaina kivan vapaa-ajan kuvan, ei poista sitä, etteikö taustalla ole ensin 5h treeniä ja 1h lihashuoltoa. Keväällä eräänä torstaina postasin ihan ynnä muut kuvan, kun samana iltapäivänä paransin syväkyykkytulostani 132 kiloon, muistutti Neziri.
Nyt kevään aikana vammoista kärsinyt Neziri on päättänyt julkaista Instagramissa kuvia harjoituksistaan. Hän muistutti samalla ihmisiä urheilijoiden arjesta.
– Kuvaa kulissien takaa. Kun urheilijoilla on loukkaantumisia, emme me lepää. Teemme kovasti töitä päästäksemme nopeasti takaisin ja ollaksemme parempia kuin aiemmin.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset