Nooralotta Nezirin mitta täyttyi – latasi suorat sanat näille ihmisille
Aitajuoksija Nooralotta Neziri on nostanut kissan pöydälle Instagramissa. Nainen kertoi sosiaalisen median välityksellä saamistaan kommenteista.
Monet ihmiset kritisoivat urheilijoiden somepostauksia. Neziri päätti kertoa heille hieman faktoja urheilijoiden todellisuudesta.
– En jaksaisi jankata samasta aiheesta, mutta jankkaan silti. ”Muut urheilijat huhki salilla koko kevään, kun sinä vaan otit valokuvia” -tyyppisiä kommentteja tulee silloin tällöin. Ja huomaan, että tälläiset kommentit nostavat päätään aina kun urheilijalla ei mene hyvin, on vammaa tai muuten vaan ei kulje, aloitti Neziri.
Neziri halusi vastata tuohon kritiikkiin kahdesta näkökulmasta katsottuna. Hänellä oli selvät selitykset.
– Haluan nostaa aiheen tiimoilta tällä kertaa kaksi asiaa esille:
– A) Lähtökohtaisesti kuvia tulee urheilijoilta enemmän vapaa-ajalta. Miksi? Koska treeneissä keskityt treenaamiseen, et kuvaamiseen. Treeneistä saat materiaalia, jos joku toinen sattuu kuvaamaan suoritusta tai treeni on sen verran verkkainen, että voit asetella kameran kuvaamaan jonnekin sivuun.
– Se, että urheilija postaa vaikkapa tiistaina kivan vapaa-ajan kuvan, ei poista sitä, etteikö taustalla ole ensin 5h treeniä ja 1h lihashuoltoa. Keväällä eräänä torstaina postasin ihan ynnä muut kuvan, kun samana iltapäivänä paransin syväkyykkytulostani 132 kiloon.
– B) Instagram ei ole pois harjoittelusta. Päinvastoin. Urheilijat eivät saa ns. palkkaa. Emmekä kuluta verorahoja, päinvastoin suurin osa urheilijoista maksaa kyllä aika hyvin veroja yrittäjänä tai palkinnoista yms. Toki moni suomalainen urheilija opiskelee uran aikana itselleen tutkinnon, jolloin on oikeutettu opintotukeen, joka taas kuuluu kaikille oli urheilija tai ei.
– Tarpeeksi kova urheilija voi saada apurahaa, seuran, OK:n tai liiton tukea. Tuet eivät ole palkkatuloa, eli niitä voi käyttää ainoastaan urheilukuluihin kuitteja vastaan, paalutti Neziri.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset