IL: Lassi Etelätalo sai kisan jälkeen suoran palautteen EM-kultamitalistilta
Saksan Julian Weber otti sunnuntaina keihäänheiton EM-kultaa Münchenissä. Weber ehti hämmentää toiminnallaan perjantain karsinnassa. Hänen touhuaan hämmästeli muun muassa Lassi Etelätalo.
Weber nimittäin varmisti paikkansa EM-finaalissa jo ensimmäisen karsintaheittonsa jälkeen. Hän päätti kuitenkin jatkaa heittämistä.
– Sanottiin sille, että mikä idiootti, kun lähtee heittämään. Mutta ei se kuunnellut meitä, kertoi Etelätalo Iltalehdelle.
Sunnuntaina Weber heitti 87,66 metriä ja otti siis kultaa. Kisan jälkeen oli vuoro kuitata Etelätalolle.
– Olin oikeassa, olin oikeassa! sanoi Weber miehelle Iltalehden mukaan.
– Tarvitsin karsinnassa ne kolme heittoa. Ne eivät tehneet hyvää olkapäälleni ja selälleni, mutta tarvitsin ne nähdäkseni, mitä finaalia varten piti tehdä. Se toimi, Weber sanoi itse Iltalehdelle.
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä