Suomalaisjuoksija Sara Kuivisto kilpailee viikonloppuna Ruotsi-ottelussa 800 ja 1 500 metrillä. Kuivisto on palannut loppukesästä kisoihin. Hän on nyt kertonut Ilta-Sanomille enemmän tilanteestaan.

Kuivisto ei kuitenkaan ole selättänyt kaikkia vaikeuksiaan. Hän paljasti Ilta-Sanomille, että jalat vaivaavat edelleen. SE-nainen ei kuitenkaan halunnut kertoa tarkemmin asiasta.

– Ne hoidetaan sitten kauden jälkeen kuntoon. Haluan nyt kuitenkin juosta täällä ja sinnitellä kauden loppuun. Ei siitä sen enempää, avasi Kuivisto Ilta-Sanomille.

Kuivistolla on ollut kesän aikana muitakin murheita. Naisen puoliso Olli Lappalainen loukkaantui pahasti pyöräilyonnettomuudessa.

– Keskittyminen oli vaikeaa, kun oli koko ajan suuri huoli toisesta. Siinä nukkuminen ja syöminenkin sitten vähän unohtuu. Urheilu tuntui siinä kohtaa merkityksettömältä, myönsi suomalaistähti Ilta-Sanomille.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.