Tuomio oli armoton: Suomalaisaiturille rankka pettymys
Suomen paitaan vaihtanut Katriina Wright debytoi sinivalkoisissa väreissä hienosti alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Calissa Kolumbiassa. Hän selvitti tiensä 400 metrin välieriin.
Wright oli 400 metrin alkuerässään viides ajalla 54,16, mutta nousi neljänneksi ja suoralle jatkopaikalle, kun Nigeria Osaretin Joy Usenbor hylättiin ratarikon takia. Wrightin aika olisi riittänyt jatkoon myös aikavertailusta.
– Ei ollut ihan parhaita juoksujani. Täytyy parantaa seuraavassa, Wright näki SUL:n tiedotteella.
– Olen erittäin iloinen ja innoissani, että pääsin välieriin. Se oli tavoite ja huomenna tavoittelen finaalipaikkaa, Wright sanoo.
Amerikansuomalainen Wright, 19, asuu Yhdysvalloissa ja opiskelee Eugenessa Oregonissa. Hän juoksi toukokuussa 400 metriä 52,60 joka on 19-vuotiaiden Suomen ennätys.
400 metrin aidatulla matkalla koettiin suomalaispettymys, kun Aada Aho tuli maaliin kolmantena, mutta hylätyksi, kun kakkosaidalla jalka ei mennyt aidan yli vaan sen sivusta. Ilman hylkäystä Aho olisi varmistanut suoran välieräpaikan.
– On pettynyt olo. Valmentajakin tosin on sanonut, että kakkosaita pitää ottaa tarkasti. Jotenkin en nyt vaan saanut sitä handlattua, harmitteli Aho SUL:n tiedotteella.
– Muuten oli ihan hyvä juoksu. Tuntui, että se tuli aika rennosti 200 metriin asti. Sitten minun piti mennä 7. aidalle 16 askeleella ja se vaihtui jo 6. aidalla. Sitten tuli vähän vaikeaa, kun pari aitaa tuli väärällä jalalla. Tuli huonoja ylityksiä, mutta loppu tuli hyvin. Tuntui, että semifinaalissa olisi ollut vielä varaa parantaa.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!