Yle: Lassi Etelätalon temppu ällistytti maailmalla – tätä oli vaikea käsittää
Lassi Etelätalo toi Suomelle upeasti EM-pronssia Münchenin kisojen keihäänheitossa. Etelätalon suoritus sai paljon kehuja Suomessa ja maailmalla.
Etelätalo täräytti 86,44 metrin kaaren. 34-vuotias suomalainen paransi kahdeksan vuotta vanhaa ennätystään.
Saksan keihäänheiton päävalmentaja Boris Obergföllillä oli syytä juhlaan, sillä Julian Weber vei EM-kultaa. Entinen keihäänheittäjä ehti kuitenkin hämmästellä myös Etelätaloa.
Obergföll myönsi Ylen haastattelussa, että suomalaisässä onnistui yllättämään hänet.
– Se oli minulle totaalinen yllätys. Haluan onnitella häntä. Hän ei ole enää nuori kaveri, mutta heittää silti ennätyksensä tässä vaiheessa uraansa (34-vuotiaana). Siihen ei moni kaveri enää pysty, päivitteli mies Ylelle.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään