Nooralotta Neziri palasi leikkauksen jälkeen harjoituksiin – karu totuus iski vasten kasvoja
Kantapääleikkauksessa kesällä olleella Nooralotta Nezirillä on ollut viime aikoina paljon hyviä treenejä. Hän on kertonut asiasta sosiaalisessa mediassa. Helppoa ei silti aina ole.
Neziri kirjoitti torstaina viikostaan Instagramin puolella.
– Tää viikko on sisältänyt paljon hyviä treenejä ja paljon eteenpäin menemistä kuntoutuksen osalta, aloitti Neziri päivityksensä.
Neziri halusi kuitenkin tehdä selväksi asian, jota monet eivät kotisohvalta käsin ymmärrä. Paluu takaisin huippukuntoon ei ole pelkkää suoraviivaista suorittamista.
– Mut huomaan kyllä, että samalla on myös ollut kuormittavaa. Juteltiin just joku aika sitten Lotta Haralan kanssa, kuinka rankkaa paluu vammoista on, koska tavallaan koko ajan harjoituksissa pitää ”ylittää itsensä” ihan eri tavalla kuin täysin terveenä.
– Pitää ylittää itsensä ja olla aika rohkea sekä olla hyvin luottavainen prosessiin. Tulee etupakkia, mutta sitten voi tulla vähintään saman verran takapakkia. Trust the process (suomeksi ”luota prosessiin) sanotaan, avasi Neziri.
Neziri halusi kuitenkin tehdä selväksi, että kokonaiskuvassa kaikki on hyvin.
– Mutta kaikki siis täällä hyvin! Vähän välillä väsyttää, mutta asiat etenee aika hyvin suunnitelmien mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!