Entisen ampumahiihtäjän Kaisa Mäkäräisen ja ex-hiihtäjä Ville Nousiaisen välit ovat puhuttaneet viime kuukausina. Seiska on uutisoinut kaksikon viihtyvän hyvin yhdessä.

Nousiainen on aloittanut viikonloppuna uuden pestinsä Yle Urheilun hiihtoasiantuntija. Hän työskentelee Topi Roposen, Kalle Lassilan ja Aino-Kaisa Saarisen kanssa Rukalla.

Kaksi MM-pronssia omalla hiihtourallaan voittanut Nousiainen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa omasta lähestymisestään uuteen pestiinsä Ylellä.

– Mitään simulaattoritreenejä ei ole tehty, vaan nyt hypätään altaan syvään päähän. Yritän olla erilainen kuin muut asiantuntijat. Osaan varmasti tuoda lähetykseen sisältöä lajin teknisestä ja kisataktisesta näkökulmasta, avasi Nousiainen Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat kertoo tiedustelleensa mieheltä myös hänen väleistään Mäkäräiseen. Nousiainen veti tiukalla linjalla.

– En kommentoi sitä mitenkään. Siihen on periaatteelliset syyt. Aika näyttää, onko asiassa myöhemmin mitään kommentoitavaa, sanoi Nousiainen Ilta-Sanomille.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.