Muhiiko hiihdossa todellinen dopingpommi? – Kansainvälinen hiihtoliitto FIS astui nyt esiin

Venäläiset ja valkovenäläiset hiihtäjät on suljettu pois kansainvälisistä kisoista. Ruotsalaishiihtäjä Calle Halfvarsson otti hiljattain Nettavisenissa puheeksi asian yhden varjopuolen.
Halfvarssonin mielestä venäläisien hiihtäjien touhuun pitää suhtautua skeptisesti, kun he eivät kilpaile länsimaissa. Ruotsalainen vihjaili, että jotkut venäläistähdet ovat valmiita käyttämään kiellettyjä aineita, kun he eivät ole valvovan silmän alla.
Asia on puhuttanut Venäjällä. Monet tyrmistyivät myös Halfvarssonin näkemyksestä, jonka mukaan venäläisiä pitäisi testata vähintään vuosi järjestelmällisesti, ennen kuin heidät voidaan päästää takaisin kisoihin. Sitä ennen maan olisi toki lopetettava sotatoimet Ukrainassa.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on nyt vastannut venäläiselle uutistoimistolle TASS:lle asiaan liittyviin uteluihin. FIS teki selväksi, että venäläisiä testataan edelleen.
– Testaus jatkuu Venäjällä kilpailukiellosta huolimatta. Venäjän antidopingtoimisto ja FIS tekevät testejä, ja venäläiset urheilijat ovat mukana testauspoolissa, kuten normaalisti.
Venäjän antidopingtoimisto Rusada näytti tosin aiemmin tällä viikolla kyntensä, kun se katsoi, että taitoluistelija Kamila Valijeva ei rikkonut dopingsääntöjä, vaikka hänen näytteestään löytyi urheilussa kiellettyä trimetatsidiiniä 25.12.2021.
Maailman antidopingtoimisto Wada ei päätöksestä pitänyt, vaan aikoo vaatia nuorelle naiselle neljän vuoden kilpailukieltoa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Reetta Hurske astui esiin – nainen vahvisti nyt synkän käänteen
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Ella Junnila astui esiin – piti puheenvuoron tärkeästä aiheesta
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse