Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu – Johannes Kläbo löi nyrkin pöytään
Johannes Kläbo on Planican MM-kisojen miesten hiihdon suurin suosikki. Aivan kaikissa kisoissa Kläbo ei kuitenkaan ole paperilla ykkönen.
Kaikki viittaa siihen, että Kläbo saa halutessaan kilpailla varmuudella viidellä matkalla. 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisa on kuitenkin kysymysmerkki.
Norjan maajoukkueen valmentaja Eirik Myhr Nossum ei halunnut viime viikolla kertoa kantaansa Kläbon tilanteeseen 15 kilometrillä, kun VG-lehti kysyi asiasta.
Jotkut ovat vihjailleet, että Kläbon olisi hyvä keskittyä viidelle muulle matkalle. Hän voi ottaa niistä kaikista muista jopa kirkkaimman mitalin. Kläbo teki itse VG:lle harvinaisen selväksi oman kantansa.
– Ei minulla ole tietoa siitä, mitä ansaitsen tai en ansaitse. Mutta on selvää, että haluan vapauden kisata kaikilla matkoilla. Niin haluaa suurin osa, linjasi hiihtokuningas.
Kläbon tilanteen ympärille tuli kysymysmerkki Les Roussesissa, kun hän oli kuudenneksi nopein norjalainen 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Tuo esitys ei puolla MM-kisaesiintymistä 15 kilometrillä.
Asiantuntija Petter Skinstad kommentoi asiaa Ranskan vapaan kisan jälkeen.
– Mielestäni hänen pitäisi säästää energiaa ja hakea viisi kultaa muilta matkoilta. Mutta jos hän itse uskoo olevansa riittävän hyvä voittamaan, pitäisi hänelle antaa mahdollisuus, pohti Skinstad Nettavisenille.
Kläbo itse kommentoi Viaplaylle, että hän ei ole vielä pohtinut asiaa liikaa. MM-kisoihin on aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave