Mari Eder murtuneena Ylen haastattelussa – yhtäkkiä kaikki muuttui kuin taikaiskusta
Ampumahiihdon MM-kisoissa oli keskiviikkona vuorossa naisten normaalimatkan kisa. Ruotsin Hanna Öberg vei kultaa Saksan Oberhofissa. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena upeasti kahdeksas.
Minkkinen ei ampunut yhtään ohilaukausta koko kisassa ja taipui kaksi minuuttia ja 43 sekuntia voittajalle.
– Tosi iloinen fiilis onnistua MM-kisoissa näin hyvin. Kaikki varmasti tähtää nollatulokseen normaalimatkalla ja olen iloinen, että siihen pystyin. Tänään oli päättäväistä ammuntaa ja pää pysyi kasassa ammuntapenkalla. Taitotaso kun ei päivästä toiseen muutu radikaalisti. Ladulla pidin tasaisen tappavaa vauhtia ja hiihtovauhti riitti tänään kymppisakkiin, Minkkinen iloitsi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Erika Jänkä oli normaalimatkan 54:s ja Nastassia Kinnunen, joka ampui kaikki viisi laukausta ohi viimeisellä ampumapaikalla, oli 60:s. Kahdeksan ohilaukausta pyssyttänyt Mari Eder jäi sijalle 62.
Eder oli kisan jälkeen Ylen haastattelussa varsin pettynyt. Ammunta on sakannut MM-kisoissa.
– Eipä siinä muuta kommentoitavaa kuin, että liikaa (ohilaukauksia) vain yksinkertaisesti on. En osaa sanoa, minkä takia en saa sitä haltuun. On ollut täällä hukassa sen ammunnan kanssa. Niin hyvin kuin tässä alkukaudesta vähän pystyin petraamaan ja tehtiin sen kanssa töitä. En ole kyllä saanut täällä mitään aikaiseksi. Harmi homma. Ei jäänyt siitä mitään analysoitavaa, sanoi nainen murtuneena.
Eder ei halunnut myöskään piiloutua rankaksi osoittautuneen ladun taakse omaa suoritusta arvioidessaan. Kun Ylen toimittaja Inka Helenius otti esiin Suvi Minkkisen esityksen, muuttui Ederin olemus nopeasti iloiseksi.
– Puhutaan mieluummin vaikka siitä tänään. On kyllä hieno onnistuminen. On vetänyt jo nuo kolme ensimmäistä kisaa hyvin, ja hänellä on vielä monta matkaa jäljellä. Kiva nähdä, että hän suoriutuu hyvin. Siinä on esimerkkiä ja mallia muulle joukkueelle, kuinka venytään, hehkutti Eder.
LUE MYÖS:
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen