Pika-aituri Reetta Hurske jatkoi keskiviikkona hurjaa SE-tehtailuaan.

Hurske kellotti Puolan Torunissa 60 metrin aidat hurjaan aikaan 7,81. Naisen tammikuussa tekemä SE-parani 0,05 sekunnilla.

– Se jäi mieleen, että se oli ehjä ja tehokas juoksu. Alkuerässä en jotenkin saanut tehoa ja imua juoksuun, vaikka se liikkui hyvin. Finaalissa juoksu vaan jotenkin lähti, kun vieressä mentiin niin kovaa, Hurske kommentoi SUL:n tiedotteella.

Torunin finaalissa Hurskeen taakse jäi myös vuoden 2022 100 metrin aitojen MM-hopeamitalisti Britany Anderson, joka oli kolmas ajalla 7,83.

– Hyvältä se tuntuu, että pystyn tulemaan kisoihin hakemaan voittoa ja oikeasti kamppailemaan siitä. Sellainen tekee hyvää itseluottamukselle, kommentoi kakkoseksi finaalissa tullut Hurske.

– Kisoihin tullessa on rauhallinen mieli, kun tiedän, että pystyn perussuorittamisella juoksemaan alle 7,90:n.

Pariisissa lauantaina jälleen aitova Hurske teki selväksi, että myös parannettavaa jäi tälläkin kertaa.

– Ensimmäiset kaksi askelta saisivat olla jotenkin tehokkaampia ja lähtevätkin vähän väärään suuntaan, Hurske totesi.

Hurseen veto teki suuren vaikutuksen naisen kilpakumppaneihin. Annimari Korte esitti hurjan väitteen, kun hän kommentoi Hurskeen temppua Instagramissa.

– Siis jo nyt tää oli kovin suomalaisen pikajuoksijan suoritus koskaan! onnea!! Ja mitähän vielä nähään kun eka aita ei ees ollut niin kova kuin sulla voi olla! hehkutti Korte.