Se oli siinä: Sara Lappalaiselta rankka tilitys tilanteestaan – ”Kaikki meni pieleen”
Sara Lappalainen (aiemmin Kuivisto) ei kilpaile viikonloppuna SM-hallikisoissa. Keskimatkojen juoksuista puuttuvat myös Eveliina Määttänen ja Viola Westling.
Katseensa kesäkauteen siirtänyt Lappalainen koki kovia, kun hän harjoitteli Helsingin Mäkelänrinteessä Urhean alppimajaa hyödyntäen. Teknisen häiriön takia alppihuoneen ilmankorkeus nousi jopa 3 000 metriin, kun aikomus oli viettää aikaa 2000 metrissä.
Se maksoi kovan hinnan, ja SE-juoksijan elimistö meni täysin sekaisin.
– Miten sen nyt sanoisi, kaikki meni pieleen tällä hallikaudella. Näytti vielä hyvältä ennen kisoja, mutta kaikkea voi näköjään sattua, Lappalainen avautui SUL:n tiedotteella.
– Juoksukunnossa en tällä hetkellä ole, enkä pysty starttaamaan. Tuli terveydellisiäkin ongelmia, sydämen rytmihäiriöitä ja hengenahdistusta, jatkoi Lappalainen.
Alppimajan ongelmia Lappalainen ei aluksi tajunnut. Päänsärky ja alavireisyys kuuluu normaalisti monesti osaksi vuoristoharjoittelua.
– Puolentoista viikon jakso häiriötilannetta tuli. Loppuvaiheessa kovat harjoitukset menivät väkinäisiksi, myönsi Lappalainen.
– Nyt pitää siirtää katse kohti kesää. Näitä vanhoja vaikeuksia on turha vatvoa enempää, vaikka kaikenlaisia ongelmia on tässä harmillisesti tullutkin. Nyt ensimmäinen tavoitteeni keväälle on juosta paljon, sillä kilometrit jäivät viime syksynä liian vähäisiksi akillesleikkauksesta toipumisen aikana, Lappalainen kertoi.
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon